Orapihlaja-aita leikattu!
”Joo me tehään se nopeesti lauantaina!” Kuulin itseni sanovan Sarille puhelimessa.
Kuulemma nyt olisi hyvä aika leikata orapihlaja-aita yhdeltä rajalta. Tähän päädyttiin yhteistuumin, kun muut vaihtoehdot ei nyt onnistuisi. Eli kohta olisi se meidän vanha orapihlaja-aita leikattu.
Orapihlajalle kyytiä
Joo-o.
Lauantaina kello kymmenen haettiin navetasta ensin optimistisesti vain sähköinen pensasleikkuri. Varttia myöhemmin oli saha, jakkara, pressu ja isot oksasakset.
Sarin mukaan tällä rajalla aitaa on kuudenkymmenen metrin matkalla. Ja toisella kaksikymmentä. Se oli ainakin kolme jossei neljä kertaa minun korkuinen, alhaalta kalju, todella harva ja ruma. Mutta piikkejä mokomalla oli kyllä enemmän kuin tarpeeksi.
Jaettiin nyt homma niin, että leikkasin ensin paksut oksat oksasaksilla, ja ne oksat joihin sakset ei pystyneet, sahasin käsisahalla. Samalla revin kuolleita oksia juurista asti pois.
Välillä vedin oksia otsasuonet turvonneina koko painoni voimalla, riuhdoin ja hypin tasajalkaa… Nämä leikatut ja revityt oksat runnoin mönkijän peräkärryyn, ja kärry tyhjennettiin keskelle pientä kynnettyä peltoa.
Mies tuli sitten jakkaran kanssa perässä, lyhensi sähköleikkurilla yli kaksi metriset oksat ja siloitti ympäriltä. Leikkuusilppu ropisi ison pressun päälle ja ne raahattiin myös pellon polttokasaan.
”Onko tämä joku ihmiskoe”
Me ollaan siinä mielessä huonoja tekemään asioita yhdessä, että allekirjoittanut kuluttaa ensin kaiken oman energiansa tsemppaamalla toista, tai keventäen tulenarkaa tunnelmaa, jonka mikä tahansa ärsyttävä työkalu tai työtehtävä saa aikaan…
Loppuaika ollaan sitten hiljaa tai mutistaan molemmat vihaisina. Paitsi jos kolmen sentin piikki tyhmästä orapihlajasta tarttuu kiinni toisen poskeen. Se on hauskaa!
Miksi tätä vanhaa risukkoa täytyy siistiä? Jos en saa Sarilta pokaalia niin kaivan vaikka varpailla koko aidan ylös ja poltan pois!
Mietin jopa sahaavani oman käden irti ja vieväni sen terveisiksi aidan alunperin rajalle halunneen, nyt autioituneen naapurimökin Rouva-vainaan rappusille… Kerrassaan terapeuttista. Melkein voisin toisen rajan aidan siistimistä varten perustaa Anonyymit Raivopuutarhurit- kerhon… Tulisikohan joku…
Itseasiassa ensimmäiset viisi tuntia pohdin sitä, että mistähän tämä hortonomi on mittansa ostanut? Vai kuusikymmentä metriä… Aita tuntui ainakin 150 metriä pitkältä. Eikä sitä oltu leikattu ainakaan kymmeneen vuoteen.
Yllätys – lisää piikkilankaa
Viimekesänä revittiin molemmilta rajoilta aidan ympäriltä monta kierrosta piikkilankaa. Oletan että kovin lämpöiset välit ei ole silloin muinoin naapuruksilla ollut. Vielä nytkin löytyi muutama metri. Lisäksi raja-aidan juuresta oli noussut ylös paljon lasinsiruja ja valkoista posliinia kauniine kukkamaalauksineen. Lisää löytyy varmasti KUN aita kaivetaan lopulta ylös. (Vannon että tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun leikkaan sitä!) Nyt ei vaan ollut varaa kaivinkoneeseen ja uusiin ihaniin taimiin…
Orapihlaja-aidassa on muutamia aukkoja joiden läpi kauriit, valkohännät, ja jopa ilves kulkee. Aidan sisällä kasvaa myös joitain kuusia.
Koska Sari ei ollut näkemässä, surutta siistin peurojen kulkuaukkoja, jotta niistä pääsisi kivuttomasti läpi. Sovittiin myös, että kun hän tulee käymään meillä, niin näyttää miten kuusien kohdalla pitäisi toimia. Voi olla että kävi sillätavalla hassusti, että leikkelin arkkiviholliseni piikikkäitä oksia myös söpöjen ja kilttien ja ympärivuoden vihreiden lellikuusieni tieltä. HA!
Mutta olisi se ehkä meistä vähän ylpeäkin. Sanoin miehelleni että ”Kato nyt ku nää on kaikki tän edellisen leikkauksen alta kuollu!” Hän vastasi että ”No se on varmaan leikattu väärään aikaan.” Siis mitä, vielä muutama vuosi sitten naureskeli oikeille kylvöajoille sun muille?
Orapihlaja-aita on nyt leikattu!
Siitäkin olen ylpeä että kun saatiin illan hämärtyessä homma hoidettua, niin kädet maitohapoilla vielä haravoitiin aidan vierus pressulle, että tuli viimisen päälle siisti.
Ja itseasiassa aita itsekin näyttää aika hyvältä siistittynä. Parempi alkaa sitten myös vihertämään jos haluaa tossa notkua! Toivottavasti naapurin Rouva siellä jossain on myös tyytyväinen…
Mutta! Jotta ei turhan helpolla selvittäisi niin varmuuden vuoksi kasattiin ahkerana tämä kokko suoraan aika alhaalla kulkevan sähkölinjan alle… Vaatinee siis vielä toimenpiteitä ennen tulitikkua… Aaaargh!
Käsidesi käsivarsia kirvellen, Sini – asukas vanhalta pihalta
Ps. Meillä, arvon Hortonomi, on sitten ihan kauhea kiire nyt, eikä olla kotona vähään aikaan… Paitsi jos jossain on kaivinkone vailla töitä kahvipalkalla. Sitten saatetaan ollakkin.
Pps. Pysykääs kuulolla, jatkoa seuraa… myös tästä orapihalaja-aidasta.
