TessoTesso
GIoTS-2023-–-POSTPONED
  • Home
  • Tekoäly AI
  • Teknologiat
  • Iot
  • Linuxmint
  • Yhteystiedot
 Valitse havukasvit kasvupaikan mukaan
Pihalla

Valitse havukasvit kasvupaikan mukaan

by Jacob January 12, 2022 0 Comment

Valitse havukasvit pihasuunnittelussa kasvupaikan mukaan, niin onnistut parhaiten. Havukasvit ovat suosittuja ja monet kokevat ne helppohoitoisiksi. Tosin väärässä paikassa, havut voivat olla rumia ja todella työläitä.

Aurinkoon vuorimännyt

On olemassa aurinkoisen paikan havukasveja, sekä myös varjoisemman paikan. Esimerkiksi ensimmäisen kuvan hopeakuusi ja alla oleva vuorimänty kasvavat kauniiksi vain auringossa. Kuvan vuorimänty on hassun mallinen siksi, että sen päällä on aiemmin kasvanut puun oksat.

Valitse varjoiseen paikkaan toiset havukasvit

Osa havuista viihtyy paremmin puolivarjossa ja varjossa. Jos ne istuttaa aurinkoiselle paikalle, niin ne on pakko suojata kevätauringolta. Jotkut niistä suojataan vain ensimmäiset vuodet ja toiset taasen aina. Alla on marjakuusia, jotka joka kevät tulevat rumiksi kevätauringosta. Eivät ole kyllä yhtään pihan kaunistus.

Samoin tuijat täytyy suojata kevätauringolta aurinkoisella paikalla ehkä ensimmäiset 5 vuotta. Jos suojaus unohtuu, niin huonolla tuurilla tuijat menevät aivan ruskeiksi.

Talvenarkoja vai kestäviä havuja

Jos valitsee talvenarkoja havuja pihalle, niin on erityisen tärkeää suunnitella niille suojaisa paikka. Ja tietysti huolella tarkistaa myös niiden kasvupaikkavaatimukset. Jos paikka on huono, havut kärsivät joka kevät enemmän tai vähemmän. Sama logiikka on myös talvenkestävillä havukasveilla.

Valitse havukasvit kasvupaikan mukaan

Talvenkestäväkin havu tulee ruman näköiseksi, jos se on istutettu täysin väärään kasvupaikkaan. Eli ne kasvupaikkavaatimukset kannattaa pitää mielessä. Niitä on mm. paikan valoisuus sekä maan kosteus, pH ja ravinteisuus. Ja tietysti aina pihasuunnittelussa myös kasvien muoto ja koko on hyvä huomioida.

    Share This:

      Previous post
      Next post

      Jacob (Website)

      administrator

      Leave a Reply Cancel reply

      Your email address will not be published. Required fields are marked *

      Uusimmat viestit
      AI

      Google Toi Gemma 4:n Kehittäjien Pöydälle

      April 21, 2026
      AI

      Anthropic Rakentaa Lisää Omaa AI-Voimaa

      April 20, 2026
      AI

      AI Vie Nyt Healthtech-Rahat

      April 7, 2026
      Teknologiat

      OpenAI:n Laite Venyy: Ei Kauppoihin Ennen Helmikuun

      February 17, 2026
      Peliala

      Forza Horizon 6 Kurvaa PS5:lle Myöhemmin 2026

      February 10, 2026
      TessoTesso
      Teknoäly AI
      Teknologiat
      IoT
      Linuxmint
      Yhteystiedot
      Copyright 2026. All Right Reserved