TessoTesso
GIoTS-2023-–-POSTPONED
  • Home
  • Tekoäly AI
  • Teknologiat
  • Iot
  • Linuxmint
  • Yhteystiedot
 Miten onnistui siirtonurmikko vanhan nurmikon päälle
Pihalla

Miten onnistui siirtonurmikko vanhan nurmikon päälle

by Jacob March 12, 2022 0 Comment

Neljä vuotta sitten tehtiin pieni alue siirtonurmikkoa vanhan kukkivan nurmikon päälle. Osa epäili, että siirtonurmikko ei tule onnistumaan, vaan vanha nurmiko pitäisi poistaa sen alta. Siitä huolimatta päätettiin tehdä se ihan mielenkiinnosta ja testimielessä. Nyt voi jo siis kertoa tuloksista.  

Näin tehtiin siirtonurmikko vanhan nurmikon päälle

Vanhan nurmikon päälle levitettiin kerros multaa. Sitä olisi pitänyt olla paksumpi kerros, mutta tässä meidän tapauksessa se olisi silloin nostanut siirtonurmikon pintaa liian ylös muusta nurmikosta. Multa tasoitettiin ja kasteltiin illalla.

Seuraavana päivänä siirtonurmikkorullat levitettiin heti, kun ne saapuivat. Nurmikkolevyt tuli tosi tiiviisti toisiinsa kiinni, kuten saimme ohjeina. Lopuksi kasteltiin runsaalla vesimäärällä ja kastelua tehtiin jatkossakin.

Siirtonurmikko korkeammalla

Koska siirtonurmikkoalue oli pieni, huomasi heti, että se on korkeammalla muusta nurmikosta. Näin kun se oli koholla, niin se kuivui muuta nurmikkoa nopeammin ja sitä sen takiakin sai kastella usein.

Reunaa ei ehditty viimeistellä heti, ja ei mennyt montaa päivää, niin siirtonurmikon alle jääneet suikeroalpit kasvoivat reunan alta näkyviin. Tästä arvasin, että niiden kanssa voi tulla ongelmia.

Rikkaruohojen kitkemistä siirtonurmikosta

Siirtonurmikkolevyjen saumoista kasvoi sieltä täällä suikeroalpit näkyviin. Ja tietysti alueen reunoista. Ne oli helppo kitkeä, kun sen teki kerran viikossa. Vain pari voikukkaa tuli myös levyjen saumoista näkyviin.  Siirtonurmikon alle jäänyt nurmikko oli siis kukkanurmikkoa eli kukkivaa nurmikkoa.

Jos vanhan nurmikon päälle olisi laitettu paksumpi kerros multaa, voikukat eivät olisi tulleet läpi. Suikeroalpi on niin sitkeä sissi, että en suosittele sen jättämistä siirtonurmikon alle, jos nurmikkoalue on iso. Sitä nimittäin piti kitkeä viikoittain ja näin pienellä nurmikolla sen teki muutamassa minuutissa… mutta jo 10 neliön nurmikolla työ voisi olla tuskallista. Ja jos sitä ei kitke, niin siirtonurmikosta tulee kukkanurmikko. Kaunis sekin.

Vuoden kuluttua tiivis samettinurmikko

Seuraavan vuoden kesällä nurmikko näytti tältä. Ihanan tuuhea ja tiheä! Tätä on siis lannoitettu ja kasteltu sekä leikattu säännöllisesti.

Kuivan hellekesän jälkeen

Tältä siirtonurmikko näytti nyt elokuun puolessa välissä. Pihakaivossa ei vesi riittänyt kasteluun, joten aika kellertäväksi nurmikko meni helteillä. Ja koska oli niin kuivaa,  niin en raaskinut kaivaa siitä rikkaruohoja pois. Ruskeat palaset ovat männynkävyistä, joita oravat ovat pilkkoneet.

Nyt on siis aika kunnostaa tämä neljä vuotta vanha siirtonurmikko. Siitä oma postaus Siirtonurmikon kunnostus kuivan kesän jäljiltä Sarin puutarhat -blogissa. Siellä kun on enemmänkin puutarhan hoitoon liittyviä juttuja.

Edit – Biohiili pelasti nurmikon kuivana kesänä

Siirtonurmikko kesti erittäin kuivan kesän ilman kastelua, biohiilen ansiosta. Sitä siis laitettiin nurmikon kunnostuksessa talikolla tehtyihin reikiin pari vuotta sitten.

    Share This:

      Previous post
      Next post

      Jacob (Website)

      administrator

      Leave a Reply Cancel reply

      Your email address will not be published. Required fields are marked *

      Uusimmat viestit
      Uncategorized

      Ulkomaisilla Nettikasinoilla Tekoälyn Käyttö Yleistyy

      March 20, 2025
      Uncategorized

      Pikakasinot ja Bonukset: Saako Rekisteröitymisvapailta Kasinoilta Edut

      February 24, 2025
      AI

      Tekoäly Voi Ehkäistä Ongelmapelaamista Kasinoilla

      January 10, 2025
      Uncategorized

      Kasinoiden Markkinointi Tekoälyn Aikakaudella: Targetoidut Kampanjat ja

      December 17, 2024
      Uncategorized

      Tekoäly ja Nettikasinot: Tänään ja Huomenna

      November 17, 2024
      TessoTesso
      Teknoäly AI
      Teknologiat
      IoT
      Linuxmint
      Yhteystiedot
      Copyright 2025. All Right Reserved