Footer2015

Twitter Twitter Twitter print
Jotta kukaan ei putoaisi kelkasta, lapsi- ja perhepalveluissa on panostettava ennaltaehkäisyyn ja hyvään johtamiseen, linjaa lapsiasianvaltuutettu Tuomas Kurttila.
9.6.2014
TEKSTI Hanna Rusila KUVAT Sami Tirkkonen, Thinkstock

Lasten asiat ovat Suomessa monella tapaa hienosti. Vauvat kuuluvat maail­man terveimpiin, lapset ja nuoret saavat harrastaa ja suuri enemmistö on tyytyväinen elämäänsä.

Samaan aikaan osa nuorista kuitenkin voi pahoin. Huostaanottojen määrä on noussut hälyttävästi, ja masennus on yleistä. Kaikilla pikkulapsillakaan ei mene hyvin.

– Kymmenesosa lapsista on ajautumassa sivuraiteelle yhteiskunnan eriarvoistumisen takia. Karua kieltä nyky-Suomesta kertoo se, että joka kahdeksas poika ei osaa peruskoulun päättyessä lukea niin hyvin, että pärjäisi elämässä, tuore lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila herättelee.

– Jos emme pysty antamaan tukea sitä tarvitseville, osa vanhemmista ei selviä tehtävästään, hän sanoo.

Kurttila aloitti virassaan toukokuun alussa. Lapsiasiavaltuutettu on sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimiva riippumaton viranomainen, jonka viisihenkinen toimisto sijaitsee Jyväskylässä. Valtuutettu tekee paljon työtään myös Helsingissä.

 

Kasvatus kantaa läpi elämän

Kurttilan lähes koko tähänastinen työura on liittynyt lapsiin, nuoriin ja vanhemmuuteen. Kolmen lapsen isänä hänellä on vahva halu toimia yhteiskunnan nuorimpien parhaaksi.

Viime vuodet Kurttila luotsasi Suomen Vanhempainliittoa; sitä ennen hän toimi valtion nuorisoasiain neuvottelukunnassa. Maistiaisia uudesta tehtävästään hän ehti saada lapsiasiavaltuutettua avustavan lapsiasianeuvottelukunnan jäsenenä.

– Kiinnostuin ympäröivästä yhteiskunnasta jo lapsena. Viisivuotiaana esitin kotikaupungissani Oulussa päättäjille toiveen, että siilien talvehtimispaikkoja lisättäisiin. Isäni auttoi viemään viestiä eteenpäin, ja toive huomattiin. Aloitteellisuuteni mainittiin jopa maakuntalehti Kalevassa, Kurttila muistelee hymyillen.

Myöhemmin kiinnostuksen piiri laajeni ja Kurttila lähti mukaan nuorisojärjestöihin. Mukaan tuli pian lisää järjestöjä, ja ansio- luettelo luottamustoimista onkin vaikuttava.

– Sain vanhemmilta aina kannustusta. Koin, että minut otettiin vakavasti, ensin kotona ja myöhemmin koulussa. Sikäli urapolkuni juuret ovat lapsuudessa, hän huomauttaa.

– Kasvatus vaikuttaa suuresti siihen, miten lapset ja nuoret ottavat vastuuta yhteiskunnasta. Jos heitä kuunnellaan ja heihin luotetaan, he oppivat vastuuseen, Kurttila näkee.

 

Lapset ovat koko yhteiskunnan investointi

Lapsiasiavaltuutetun työ ei ole helpon maineessa. Kurttilan edeltäjä, Maria Kaisa Aula, irtisanoutui ennenaikaisesti, koska koki työmäärän liian suureksi toimiston resursseihin nähden.

Kurttilaa realiteetit eivät säikäytä. Hän uskoo, että tiukallakin budjetilla saadaan paljon aikaan, kun tehdään oikeita valintoja.

– Tunnistan liiallisen työkuorman ongelman, josta on tullut yhä useammille arkea. Nykytyöelämä on kuin buffetpöytä, josta halutaan maistaa vähän kaikkea. Vaarana vain on, että silloin pääruoka jää syömättä. Edeltäjäni teki hienon urakan, ja olen hänestä monessa asiassa ylpeä, Kurttila sanoo.

– Luotan, että työssäni on mahdollista onnistua, mutta priorisointi on välttämätöntä.

Kurttila nimeää neljä pääteemaa, joihin oman työn priorisointi nojaa. Ne tiivistyvät sanoihin lapsitalous, lapsivaikutukset, lapsiystävällinen työelämä ja lasten Suomi.

Lapsitalous merkitsee sitä, että lasten hyvinvointipanostukset on nähtävä investoinniksi koko yhteiskunnan tulevaisuuteen. Lapsilta ei siis saisi leikata. Lapsivaikutuksilla viitataan siihen, että kaikki päätökset liittyvät tavalla tai toisella lapsiin. Siksi heidän näkökulmansa täytyy pitää mukana.

Lapsiystävällisessä työelämässä työ ja perhe on mahdollista sovittaa yhteen. Kurttilan visioimassa lasten Suomessa lapset saavat lisäksi ”sanoittaa omaa elämäänsä”. Aikuisten tehtävänä on kuunnella ja kantaa vastuuta.

 

Nykyjärjestelmä liian hajanainen

Miten tämä sitten toteutuu käytännössä? Kuinka niiden lasten ääni saadaan kuuluviin ja oikeudet toteutumaan, jotka uhkaavat jäädä kyydistä?

– Kaikki lähtee päätöksenteosta. Kuntien taloustilanne on vaikea, mutta lapsissa on yhteiskunnan tulevaisuus. Kuvaavaa on, että rutiköyhällä Suomella oli vuonna 1921 varaa perustaa yleinen oppivelvollisuus, mutta nyky-Suomessa perhetausta vaikuttaa enenevästi lapsen mahdollisuuksiin, Kurttila huomauttaa.

– Tämä suuntaus pitää kääntää. Esimerkiksi subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen ei saa kajota, sillä se lisäisi syrjäytymis­riskiä, hän painottaa. Lapsen elämänpolkuun vaikuttaa pitkä ketju palveluja neuvolasta päivähoitoon, varhaiskasvatukseen, perusopetukseen, oppilashuoltoon ja nuorisotyöhön. Lisätukea tarvitsevien perheiden lista voi täydentyä esimerkiksi perhe- ja kasvatusneuvonnalla, kotipalvelulla tai lastensuojelulla.

Kuntaliitto ajaa mallia, jossa järjestöt, seurakunnat ja vapaaehtoistoimijat ottaisivat yhä enemmän vastuuta lapsi- ja perhepalveluista. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos taas painottaa palvelujärjestelmän uudistamista kokonaisvaltaisemmaksi ja moniammatilliseksi.

– Molemmat ovat tahoillaan oikeassa. Kuntaliiton huoli siitä, millä rahalla paremmat palvelut tuotetaan, on todellinen. Toisaalta nykyjärjestelmä on auttamatta liian hajanainen. Tukea on tarjolla, mutta sitä ei välttämättä löydetä, Kurttia pohtii.

 

Eroon projektimaisuudesta

Kurttilan neuvo päättäjille ja virkamiehille on palveluverkon järkeistäminen ja tehostaminen – oikein toteutettuna.

– Nykyrakenteet ylläpitävät lyhytnäköisyyttä ja projektimaisuutta, ja tästä on päästävä eroon. Myös monet järjestöt tekevät hienoa työtä, mutta ne ovat vuodesta toiseen hankerahoituksen varassa, hän toteaa.

– On väärin, jos esimerkiksi Väestöliiton Poikien puhelimeen soittava nuori ei tiedä, pääseekö hän linjoilta läpi tai onko palvelua olemassa vielä huomenna. Toimivat tukimuodot pitää vakinaistaa, ja siihen tarvitaan valtiota, Kurttila huomauttaa.

Viranomaispuolella hän näkee tehostamisvaraa erityisesti työtavoissa. Keskiöön nousee johtaminen.

– Suomessa on sekä hyvin että huonosti toimivia kuntia. Samoilla resursseilla pystytään siis saavuttamaan täysin erilaisia tuloksia.

Asioita on opeteltava tekemään uudella tavalla, ja tässä korostuu hyvä johtajuus, Kurttila uskoo.

Työntekijöiden jaksaminen huolettaa lapsiasiavaltuutettua, joka puhuu aktiivisesti perheystävällisen työelämän puolesta. Uupuminen voi näkyä lapsi-, nuoriso- ja perhetyössä kyynisyytenä ja periksi antamisena.

– Työhyvinvointi on lasten kanssa työskenteleville kaiken perusta. Sitä voidaan kohentaa johtamisella. Jos toimintatapojen uusiminen juuttuu ammattiryhmien reviirikiistoihin, vanhentuneisiin työsopimuksiin tai päättäjien haluun pitää luottamustoimista kiinni, ollaan hakoteillä, lapsiasiavaltuutettu kokee.

Hän kannattaa lämpimästi THL:n linjaus­ta siirtää painopistettä korjaavista palveluista ennaltaehkäisyyn.

– Toimiva palvelujärjestelmä lähtee varhaisesta tuesta ja ongelmien tunnistamisesta ajoissa. Osa vanhemmista ja lapsista tarvitsee tukea muita enemmän.

– Jokaisen aikuisen vastuulla on auttaa ja rohkaista lapsia sekä kohdata heidät yksilöinä. Tähän tarvitaan kansalaisyhteiskuntahenkeä, sillä vastuu ei ole yksin viranomaisten, Kurttila muistuttaa.

 

Korvat suurina, suu pienenä

Lapsiasiavaltuutetun yleistehtävä on edistää lapsen oikeuksia. Toimisto kerää ja välittää tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista, kuuntelee heidän mielipiteitään, herättää keskustelua, tekee aloitteita, antaa lausuntoja ja käsittelee kansalaisyhteydenottoja.

Kurttila korostaa kasvatuksessa rajojen merkitystä, mutta myös lasten omaa näkemystä.

– Lapsuus on murroksessa, ja siksi lapsia pitää kuulla. Hyvä nyrkkisääntö meille aikuisille on olla ”korvat suurina ja suu pienenä”, hän vinkkaa. Lapsiasiavaltuutettu on Kurttilasta ennen kaikkea sillanrakentaja.

– Roolini on tukea eri palveluntuottajia työssään, tuoda heitä yhteisiin pöytiin, tuottaa tietoa päätöksenteon pohjaksi sekä toimia kansainvälisenä viestinviejänä ja -tuojana. Aidon lapsuuspolitiikan löytöretki on vasta alussa, mutta uskon meidän löytävän perille.

 

Tuomas Kurttila

  • S. 1978 Oulussa
  • Lapsiasiavaltuutettu 1.5.2014–
  • Hallintotieteiden maisteri Joensuun yliopistosta, teologian maisteri Helsingin yliopistosta
  • Suomen Vanhempainliitto ry:n toiminnanjohtaja 2010–2014; opetusministeriössä nuorisoasioihin liittyvissä tehtävissä 2003–2010
  • Runsaasti luottamustoimia (mm. Väestöliitto ry, Lastensuojelun Keskusliitto ry)
  • Asuu Helsingissä, josta ”pendelöi” junalla Jyväskylään
  • Perhe: vaimo ja kolme lasta
  • Harrastukset: siirtolapuutarha ja lukeminen

Kysely

Syötkö työpaikkaruokalassa?