Footer2015

Twitter Twitter Twitter print
Varhaiskasvatustyössä lapsen yksilöllisyyden kunnioitus ja lapsuuden arvostus ovat edelleen työn järkähtämätön peruspilari, olivat lapsen taustat missä tahansa.
29.1.2014
TEKSTI Minna Pernaa KUVAT Vesa-Matti Väärä

Monikulttuurisuudella viitataan usein juuri maahanmuuttajiin, vaikka myös omassa valtaväestössämme on ja on aina ollut erilaisia perheitä. Päivä­kodin perspektiivistä monikulttuurisuuden variaatio on paljon laajempi kuin yleisesti ajateltu maahanmuuttajataustaisuus.

– Monikulttuurisuuden sijasta pitäisi oikeastaan puhua moninaisuudesta, jolloin muutkin ominaisuudet kuin uskonto, kieli tai etnisyys tulisi otettua huomioon. Pelkästään perheen sosioekonominen tausta vaikuttaa, eikä se riipu siitä, onko joku maahanmuuttaja vaiko ei. Monikulttuurisuuteen kuuluu myös esimerkiksi tarkastelu siitä, miten sukupuolet ja seksuaalinen orientaatio otetaan huomioon, tai miten kohdataan perheitä, joissa on kaksi isää tai kaksi äitiä, huomauttaa didaktiikan, erityisesti monikulttuurisuuskasvatuksen yliopiston­lehtori Heini Paavola Helsingin yliopistosta.

Paavolan mukaan perheen taustaan liittyvät asiat tulevat usein esiin varhaiskasvatus­suunnitelmassa, joka laaditaan kaikille lapsille päiväkodin henkilökunnan ja lapsen vanhempien yhteistyönä. 

– Hyvä esimerkki on uskonto: useimmiten ajatellaan, että uskonnosta puhutaan vain silloin, kun on kyse muslimiperheestä, mutta samalla tavalla suomalaisiin herätysliikkeisiin kuuluvat vanhemmat haluavat keskustella arvoista ja periaatteista, jotka ovat heidän elämässään merkityksellisiä asioita ja vaikuttavat päiväkodin maailmassa. Vanhemmat voivat ottaa kantaa esimerkiksi juhlapäivien viettoon, ja Jehovan todistajilla on omia näkemyksiään, samoin kirkkoon kuulumattomilla ja ateistiperheillä. 

Yhteisöllisyys toiminnan perustana

Varhaiskasvatuksen saralla monikulttuurisuuden osaaminen riippuu paljolti siitä, kuinka paljon kullakin alueella on ja on ollut monikielisiä ja -kulttuurisia perheitä ja lapsia. Joskus varhaiskasvatusryhmän pikkuväestä jopa 70 prosentilla on muunlainen tausta kuin valtaväestöllä.

– Helsingissä ja sen lähikunnissa huomaa selvästi, että niillä alueilla, joille maahanmuuttajia on tullut enemmän, päiväkodit ovat jo melko pitkällä. On päästy yli vaiheesta, jossa maahanmuuttajien läsnäolo koetaan pelkkänä haasteena ja työtä lisäävänä tekijänä, Paavola kertoo.

Samaa mieltä on päiväkodinjohtaja ja varhaiskasvatuksen asiantuntija Reetta Laaksonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Lasten, nuorten ja perheiden palvelut -yksiköstä. 

– Jokainen lapsi ja perhe kohdataan yksilöllisesti, huomioiden ja arvostaen perheen kieli- ja kulttuuritaustaa. Onnistunut kohtaaminen edellyttää henkilöstöltä vuorovaikutustaitoja, kulttuurista tietoisuutta sekä omien mahdollisten ennakkokäsitysten pohdiskelua.

Yleensä työskentely monikulttuuristen lasten parissa koetaan rikastavan omaa ammatillisuutta. Varhaiskasvatuksen ammattilaiset ovat lapsuuden ja varhaisvuosien pedagogiikan asiantuntijoita ja näkevät, että heidän tehtävänsä on jokaisen lapsen kasvun ja kehityksen tuki ja ohjaus.

– Varhaiskasvattajat ymmärtävät myös, mikä merkitys on sillä, että lapsi ja perhe tulevat osallisiksi suomalaisesta yhteis­kunnasta. Varhaiskasvatuksella on tärkeä asema etenkin maahanmuuttajataustaisten lasten ja perheiden kotoutumisessa, kuvailee Laaksonen. 

Myös Heini Paavola on saanut samansuuntaisia tuloksia omissa tutkimus­hankkeissaan.

– Työn palkitsevuus on kykyä ottaa lapsi arjessa sellaisena kuin hän on. Lastentarhanopettaja pyrkii parhaan kykynsä mukaisesti neuvottelemaan perheen kanssa siitä, mikä on hyvää kasvatusta ja opetusta, löytäen samalla kohtaamispaikan pedagogiikalle ja lapselle. Ratkaisevaa on yhteisöllisyys toiminnassa, yhteinen näkymä siitä, mitä monikulttuurisuus tarkoittaa juuri siinä päiväkodissa.

Sekä äidinkieli että suomen kieli tärkeitä

Kun päiväkotiin tulee maahanmuuttajalapsia, kielikysymys nousee esille ensimmäisenä. Lapsilla leikki lähtee yleensä liikkeelle ilman yhteistä kieltäkin. Se on kuitenkin tärkeä kommunikaation väline, jonka kautta lapsen on mahdollista päästä osaksi porukkaa. Oma haasteensa on kontaktin saaminen lapsen perheen kanssa, jos vanhemmilla ja päiväkodin työntekijöillä ei ole yhteistä kieltä. Varhaiskasvatuksen velvollisuus ja asiakasperheen oikeus on käyttää tulkkipalveluja molemminpuoleisen ymmärryksen toteutumiseksi. Tulkki ei kuitenkaan ole käytettävissä jokaisessa arjen tilanteessa. Miten selostaa perheelle, että päiväkodissa on täitä ja että kotona on ryhdyttävä tiettyihin toimiin?

– Tämäntyyppisiä tilanteita varten on monikulttuurisissa päiväkodeissa hyvä olla valmiina eri kielille käännetyt tiedotteet, joissa asiat selostetaan mahdollisimman selkeästi ja kuvia apuna käyttäen, kertoo Reetta Laaksonen.

– Kirjallisten tiedotteiden lisäksi asioita on tärkeää käydä läpi suullisesti. Emme voi aina olla varmoja vanhemman lukutaidosta. Oma periaatteeni on, etten mielelläni keskustele puhelimitse kasvatuskumppanuuden kannalta tärkeistä asioista, vaan pyrin tapaamaan vanhemmat. Näin minulla on suurempi mahdollisuus havaita, jos ihan kaikki ei tule ymmärretyksi, sillä eleet ja ilmeetkin puhuvat omaa kieltään.

Lapsen suomen kielen oppimista pyritään tukemaan yksilöllisesti varhaiskasvatuksellisin keinoin arjen toiminnassa. Suomen kielen oppiminen ennen koulun aloittamista on tärkeä tavoite, mutta myös oman äidinkielen opiskelun merkitystä korostetaan. 

– Vanhemmille saattaa joskus olla yllätys, että heitä tuetaan ja rohkaistaan puhumaan omaa kieltään.

Oman äidinkielen oppiminen on lapselle tärkeää, sillä se on hyvä pohja myös suomen kielen oppimiselle. Äidinkielellä on lisäksi suuri merkitys osana lapsen identiteettiä, painottaa Reetta Laaksonen. 

Vuorovaikutusta ja kohtaamisia

– Monikulttuurisuus puhuttaa, toteaa kehittämispäällikkö Katja Sankalahti Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta Lasten, nuorten ja perheiden palvelut -yksiköstä.

Hän kouluttaa puheeksiottamisessa myös varhaiskasvatuksen henkilöstöä varhaisen avoimen yhteistyön toiminta­kulttuurin mukaisesti. Se tarkoittaa yksinkertaisesti eri tahojen monialaista ja moniammatillista yhteistoimintaa mahdollisimman varhain, avoimesti ja hyvässä yhteistyössä muiden ammattilaisten, perheen ja lähiverkoston kanssa. 

– Puheeksiottamisessa tärkeää on ottaa askarruttava asia puheeksi kunnioittaen ja konkretisoiden niin, että yhteistyön jatkamisen mahdollisuus säilyy ja että kaikki osapuolet tietävät mistä puhutaan, Sankalahti kertoo ja korostaa, miten kaikessa inhimillisessä kohtaamisessa tärkeintä on aitous, rehellisyys ja läsnäolo.

– Kunnioittava kohtaaminen ja kuulluksi tuleminen ovat tärkeintä, kuten myös rehellisyys ja avoimuus. Samoin omien ajatusten mietiskely ja tutkiskelu, sen pohtiminen, mitkä asiat vaikuttavat omaan suhtautumiseen. 

Väärinymmärryksiäkin toki tulee, kun tahtomattaan voidaan sanoa sellaista, mikä voi olla perheen arvoja vastaan, mutta anteeksipyynnöllä pääsee pitkälle. Sekä Katja Sankalahti että Reetta Laaksonen korostavat kuitenkin, että monikulttuurisuus varhaiskasvatuksen arjessa ei näyttäydy ratkaisevalla tavalla erityis­kysymyksenä.  

– Keskeistä ihmisten kanssa työskennellessä on aina vuorovaikutus, perheiden ja lasten kohtaaminen, samat sanoittamisen asiat kuin kaikkien kanssa.

 

Varhaiskasvatuksen panos tärkeää

Irmeli Järvinen työskentelee suomi toisena kielenä eli S2-lastentarhanopettajana Salon kaupungin varhaiskasvatuksessa. Hän kiertää kaupungin päiväkodeissa pitämässä yksilö- ja pienryhmäopetus­tuokioita ja konsultoi myös päiväkotien henkilökuntaa. 

Järvisen mukaan ilman erityistukea monet maahanmuuttajataustaiset lapset joutuisivat aloittamaan koulun todella heikon kielitaidon turvin. 

– Kuntien kannattaisi investoida selkeästi enemmän kielitaidon kehittymiseen nimenomaan varhaiskasvatuksessa. Jos lapsen suomen kielen taito jää riittämättömälle tasolle, ei koulunkäynnistä tule mitään, mikä saattaa johtaa syrjäytymisen kierteeseen. 

Lasten kielitaidon kehittymisen lisäksi olennainen osa hänen työtään on henkilökunnan informointi sekä perheiden kanssa tehtävä yhteistyö.

– Keskeisintä tässä työssä on se, miten kohdata vanhemmat. Jokainen perhe on kohdattava yksilöllisesti, ja etenkin ensimmäinen kohtaaminen on tärkeä. Työ on tasapainoilua perheen yksityisyyden rajoilla, Irmeli Järvinen kuvailee.

Toisinaan Järvinen myös toimii välitysmiehenä ristiriitatilanteissa. Väärinkäsityksiä sattuu, odotukset eivät aina kohtaa eivätkä maahanmuuttajataustaiset vanhemmat kykene kertomaan, milloin heille on sanottu tökerösti tai vaadittu mahdottomia.

– Kerrankin päiväkodin työntekijä yritti pitkään ja hartaasti selvittää erästä tilannetta maahanmuuttajaäidille ja taisi jo turhautua ja hieman kiihtyäkin, kun tämä ei millään ymmärtänyt. Lopulta äiti kysyi, että anteeksi, oletko sinä vihainen minulle?

Järvinen kertoo asuneensa itse pitkään Tukholman Rinkebyssä. Kokemus on tuonut oman näkökulmansa kakkoskansalaisten tunteisiin. Hän tähdentää, että kulttuurien kohtaamisessa kyse ei ole taikatempuista tai erityiskikoista vaan ihmisten kohtaamisesta. Järvisen mukaan suurin ongelma kommunikoinnissa ilman yhteistä kieltä on asenne, että kaikkia ihmisiä pitää kunnioittaa.  

– Suomalaistamisyritysten ja paheksunnan sijasta pitäisi hyväksyä ihmisten erilaisuus ja erilaiset tavat. Jos edes pienissä asioissa joustettaisiin ja otettaisiin jotain vastaan muualta tulleilta ja yritettäisiin löytää ratkaisuja, jotka tyydyttävät molempia osapuolia, niin kaikki voisivat olla osa yhteiskuntaa. Esimerkiksi Rinkebyn koulussa ommeltiin jumppatunteja varten huivit, niin kaikki voivat olla mukana.

 – Vierauden kohtaaminen pelottaa, vaikka kyse ei ole mistään ihmeellisistä asioista.

 

 

Kysely

Syötkö työpaikkaruokalassa?