Footer2015

Mitä lama-ajan lapset opettivat?

Twitter Twitter Twitter print
Kansallinen syntymäkohortti 1987 -tutkimuksessa seurattiin kaikkia vuonna 1987 Suomessa syntyneitä lapsia sikiökaudelta vuoden 2012 loppuun saakka. Elokuussa ilmestyi tutkimuksen viimeinen raportti. Sen luvut ovat musertavia.
23.8.2016
TEKSTI Robert Sundman KUVAT IStock

1990-luvun lama-ajan kipeitä leikkauksia muistellaan Suomessa vielä tänäkin päivänä.

Finanssipolitiikan sotkut sekä Neuvostoliiton hajoaminen ja sitä seurannut idänkaupan jyrkkä romahdus olivat saaneet bruttokansantuotteen laskemaan 13 prosenttiyksikköä. Vuosien 1990–1993 laman aikana työttömyys nousi 3,5 prosentista 18 prosenttiin, ja yhä useampi perhe joutui turvautumaan toimeentulotukeen.

Samaan aikaan Esko Ahon johtama hallitus leikkasi lastensuojelusta, päivähoidosta ja monista peruspalveluista, jotka vaikuttivat lapsiperheiden elämään tavalla tai toisella. Jo tuolloin arveltiin, että massiiviset leikkaukset näkyisivät lasten ja nuorten hyvinvointia seuraavissa tilastoissa ennen pitkää.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) seurasi Kansallinen syntymäkohortti 1987 -tutkimuksessaan vuonna 1987 syntyneitä lapsia 25 vuoden ajan, sikiökaudelta vuoteen 2012. Ensimmäinen seurannan tuloksia esitellyt raportti ilmestyi vuonna 2012, ja se sai jatkoa tänä syksynä.

Molemmat raportit näyttävät karulla tavalla, mitä laman lapsille nykyään kuuluu. Vuonna 1987 syntyneistä suomalaisista melkein joka kolmas oli 25 vuoden ikään mennessä saanut psykiatrista erikoissairaanhoitoa tai lääkitystä mielenterveysongelmiinsa. Peruskoulun jälkeinen tutkinto puuttui noin 14 prosentilta ikäluokasta. Merkittäviä sukupuolieroja oli havaittavissa esimerkiksi koulumenestyksessä sekä rikollisuudessa. Ja jopa noin 30 prosenttia oli joutunut turvautumaan toimeentulotukeen – tukeen, jonka pitäisi olla viimesijainen toimeentuloturvan muoto.

– Toimeentulotukeen oikeutettuja ihmisiä olisi todennäköisesti vieläkin enemmän, sillä tiedämme, etteivät kaikki sitä hae. Ja mielenterveyspalveluitakin tarvitsisivat monet, jotka eivät ole päässeet hoidon pariin. Luvut ovat yksinkertaisesti musertavia, kuvailee THL:n Lapset, nuoret ja perheet -yksikön erikoistutkija Tiina Ristikari. Hän on ollut mukana tutkimusryhmässä tekemässä molempia kohorttitukimuksen raportteja.

Ristikarin mukaan kohorttitutkimuksen tärkein opetus onkin, että taloudellisesti hankalina aikoina olisi entistä enemmän syytä panostaa peruspalveluihin, jotka tavoittavat perheitä ja auttavat niitä saamaan arjen hallintaan.

– Se yhdistelmä, jossa vanhemmat joutuvat työttömiksi samaan aikaan kun palveluista leikataan, on tuloksien valossa vaarallinen.

Vuoden 2012 Nuorisobarometrin mukaan nuoret, jotka ovat saaneet vanhemmiltaan myönteistä palautetta tai puhuneet heidän kanssaan niin iloista kuin suruistakin, ovat elämäänsä tyytyväisempiä kuin vähemmän keskustelevissa perheissä kasvaneet.

Nuoret eivät lähde työelämään yhdenvertaisista asemista

Elokuussa julkaistu kohorttitutkimuksen viimeinen raportti, Suomi nuorten kasvuympäristönä, kuvaa 25-vuotiaiden suomalaisten matkaa nuoruudesta kohti työelämää. Jo aiempi tutkimus osoitti, että esimerkiksi vanhempien matala koulutusaste lisää lapsen riskiä jäädä matalasti koulutetuksi, ja toimeentulotuen käyttö puolestaan lisää lapsen riskiä turvautua samaiseen tukeen.

Tuoreempi raportti näyttää, miten lähtötilanteiden erot näkyvät vielä 25 vuoden jälkeenkin.

– Olemme pitkään ajatelleet, että koulu ja varhaiskasvatus tasoittavat nämä erot. Mutta uusimmassa tutkimuksessa näkyy edelleen se, kuinka lapsuuden aikaiset olosuhteet hankaloittavat koulutuksesta työelämään siirtymistä. Nuoret eivät todellakaan ponnista työelämään yhdenvertaisista asemista. Perheellä on valitettavasti iso merkitys, vaikka ajattelimme pitkään, ettei niin enää olisi, Ristikari kertoo.

Myös ylisukupolvisten ongelmien ratkaisu löytyisi THL:n mukaan tarpeeksi hyvistä ennaltaehkäisevistä palveluista. Niiden perään haikaileminen on kuitenkin ollut viime vuosikymmeninä turha toivo: selvitysten perusteella 1990-luvun lamanaikainen säästömentaliteetti on ohjannut kuntien peruspalveluiden kehittämistä läpi 2000-luvun kasvuvuosien tähän päivään saakka. Lama-ajan säästöjen kuriin joutuivat esimerkiksi äitiys- ja lastenneuvolan sekä kouluterveydenhuollon palvelut, eikä niiden palvelutasoa koskaan saatu lamaa edeltävälle tasolle asiantuntijoiden suosituksista huolimatta. Nyt, kun Suomessa tehdään jälleen isoja säästöjä ja leikkauksia vuonna 2008 alkaneen taantuman jälkeen, ei tason korottaminen ole realistista.

– Ylisukupolvisten ongelmien katkaisun ytimessä olisi juuri se, ettei odoteta sinne asti, kun lapsi on 16 ja hapuilee, eikä onnistu opinnoissa. Paljon halvempaa ja tehokkaampaa olisi, kun ei annettaisi ongelmien tulla. Nyt on ikävä kyllä päästy jo sellaiseen tilanteeseen, että leikkauksia on tehty kovin pitkään, eikä erikoissairaanhoidon laskuakaan voi jättää maksamatta. Kun peruspalveluja ei ole ollut riittävästi tarjolla, ovat ongelmatkin kasvaneet, Ristikari toteaa.

Jotta hyvinvointiongelmien ylisukupolvinen jatkumo voitaisiin katkaista, tulisi  perheiden tukeminen huomioida sellaisissa tilanteissa, joissa vanhempien arki on kuormittunut.

Apua lapsi- ja perhepoliittisesta muutosohjelmasta

Valoa tunnelin päässä kuitenkin on. Risti­karin mukaan uusi lapsi- ja perhepoliittinen muutosohjelma tähtää juuri siihen, että ongelmia osattaisiin ennaltaehkäistä paremmin. Muutosohjelma on hallituksen kärkihanke.

– Yritämme saada koko palvelurepertuaaria varhaisempaan vaiheeseen. Se itseasiassa alkaa jo ennen kuin lapsi on syntynyt tai on hyvin pieni. Tiedämme tutkimuksen valossa, että juuri varhaislapsuudessa vanhempia kuormittaneet tekijät vaikuttavat lapsen tulevaisuuteen enemmän kuin myöhemmin tapahtunut kuormitus, Ristikari kertoo.

Muutosohjelmaa koordinoi THL:n Lapset­, nuoret ja perheet -yksikkö. Sen tavoitteena on miettiä muun muassa lastensuojelun kokonaisuudistusta, uutta perhekeskusmallia ja muita uudenlaisia toimintamalleja, jotka auttaisivat ratkaisemaan kohdattuja ongelmia.

– Esimerkiksi yhteiskunnan siirtyessä työelämän liikkuvuutta korostavaan suuntaan palvelujärjestelmän tulee huomioida nykyistä paremmin paikkakuntaa vaihtavat lapset, joiden kasvuympäristö vaihtuu, Ristikari sanoo.

Itse raha ei välttämättä ratkaise.

– Me tiedämme, että erikoissairaanhoito ja lasten kodin ulkopuolelle sijoittaminen on todella kallista. Samalla rahalla voisi helposti saada yhden sosiaalityöntekijän vuoden palkan. Tavoitteena on, että tuo raha käytettäisiin siis järkevämmin. Saisimme inhimillisesti ja taloudellisesti mitattuna parempia tuloksia aikaiseksi.

Neuvola on Ristikarin mukaan hyvä esimerkki tällaisesta palvelusta.

– Ideaalitilanteessa neuvolan terveydenhoitajilla olisi työpareina perhetyöntekijöitä, joita he voisivat lähettää perheisiin, kun heidän arkensa kuormittuu.

Jo pitkään on tiedetty, että ennaltaehkäiseviin palveluihin panostaminen kannattaisi myös taloudellisessa mielessä. Tarkkoja laskelmia on silti tehty yllättävän vähän.

– Olemme tehneet joitakin laskelmia Sitran kanssa, mutta tarkempien lukujen saaminen on vaikeampaa, sillä palvelut on hinnoiteltu eri tavoin eri puolilla Suomea. Toki tiedämme, että esimerkiksi vuosi nuoren työttömyyttä maksaa yhteiskunnalle noin 20–30 000 euroa, ja yhden ihmisen syrjäytyminen noin miljoonan euron verran. Mutta tämän tarkempia laskelmia meillä ei vielä ole.

Onnellinen lapsuus on  itseisarvo.

Opittiinko mitään?

Toisaalta kyse on myös arvovalinnoista: politiikkaa ohjaavat pitkälti ideologiat eikä tutkittu tieto. Erikoissairaanhoidon laskut on pakko maksaa, ja samaan aikaan lisärahan vaatiminen ennaltaehkäiseviin palveluihin toisesta budjettilohkosta on vaikeaa.

– Vuonna 1997 syntyneistä kerätään parhaillaan kohorttia, jotta pystyisimme vertailemaan tulevaisuudessa sukupolvia keskenään. Näitä 1987 syntyneitähän ei oikein voi verrata mihinkään, kun vastaavanlaisia tutkimuksia ei ole aiemmin tehty.

THL julkaissee ensimmäiset raportit uudesta, laman jälkeen syntyneestä kohortista seuraavan parin vuoden aikana. Dataa on ruvettu jo tutkimaan.

– Osasto- ja polikäyntejä on heillä valitettavasti jopa enemmän kuin vuonna 1987 syntyneillä, Tiina Ristikari kertoo.

– Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa varttuvalla lapsella ja nuorella pitäisi olla mahdollisuus onnelliseen lapsuuteen ja saada tasavertaiset eväät myöhempään elämään vanhempien koulutuksesta, taloudellisesta asemasta ja asuinpaikasta riippumatta.

 

Kansallinen syntymäkohortti 1987 -tutkimus

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Kansallinen syntymäkohortti 1987 -tutkimuksessa on seurattu suomalaisten viranomaisten ylläpitämien rekisterien avulla kaikkia vuonna 1987 Suomessa syntyneitä, noin 60 000 lasta sikiökaudelta vuoden 2012 loppuun saakka.

Seurannan päättyessä 658 kohorttiin kuuluvaa henkilöä oli kuollut ja 1 019 asui ulkomailla. Nämä henkilöt ovat olleet mukana tutkimuksessa kuolemaansa tai muuttoonsa asti.

Alkuperäinen aineisto perustui THL:n syntymärekisteritietoihin äidin ja lapsen terveydestä. Vuonna 2012 julkaistu raportti Lasten ja nuorten hyvinvointi Kansallinen syntymäkohortti 1987 -tutkimusaineiston valossa (THL 52/2012) kuvasi syntymäkohortin 21-vuotisseurannan tulokset, eli kohortin matkaa vuoteen 2008 asti. Noin kuukausi sitten julkaistu Suomi nuorten kasvuympäristönä -raportti (Nuorisotutkimusverkosto 9/2016) kuvaa ikäluokan terveyttä, hyvinvointia ja niihin yhteydessä olevia tekijöitä 25 ikävuoteen mennessä. Raportissa vertaillaan 25-vuotisseurannan tuloksia 21-vuotisseurantaan ja tarkastellaan, miten lapsuuden olosuhteiden vaikutus näyttäytyy pidemmän seurannan ja aikuisuuteen siirtymän valossa.

Kansallinen syntymäkohortti -tutkimus on ainutlaatuinen, sillä Suomessa ei ole tehty aiemmin vastaavia, näin laajoja tutkimuksia. Pitkäaikainen rekisteriseuranta avaa aivan uudenlaisia mahdollisuuksia tutkia eri tekijöiden ja ylisukupolvisten olosuhteiden yhteyksiä toisiinsa ja myöhempään elämään. Suomalainen rekisteritieto on tutkimuksellisessakin mielessä huipputasoa – sekä laadultaan että määrältään.

THL:n tietoja on täydennetty kahden tutkimuksen yhteydessä erittäin merkittävällä määrällä dataa muun muassa Väestörekisterikeskukselta, Puolustusvoimilta, Oikeusrekisterikeskuksesta, Kelalta, Eläketurvakeskukselta, Opetushallitukselta ja Työ- ja elinkeinohallinnosta.

5 faktaa

  • Mielenterveydenhäiriöt ovat merkittävin nuorten aikuisten kansantauti. Noin 30 prosenttia kohortin jäsenistä oli 25 vuoden ikään mennessä saanut psykiatrista erikoissairaanhoitoa tai lääkitystä mielenterveysongelmiinsa.
  • Maantieteelliset erot nuorten hyvinvoinnissa ovat merkittäviä. Toimeentulotukea on nostanut keskimäärin 29,6 prosenttia kohortin henkilöistä. Suhteellisesti eniten toimeentulotukea on nostettu Lapin (42,3 %), Pohjois-Karjalan (41,7 %), Pohjois-Savon (40,7 %) ja Kainuun (40,0 %) maakunnissa.
  • Lapsuudessa paljon muuttaneilla henkilöillä useammin hyvinvointiin liittyviä ongelmia. Lapsi- ja perhepalveluiden pitäisi huomioida paikkakuntaa vaihtavat perheet nykyistä paremmin.
  • Kaupunkien keskustoissa asuneet henkilöt erottuivat selkeästi erityisesti maaseudulla asuneista, mutta myös muista kaupunkialueista. Sisemmillä kaupunkialueilla sekä naisilla että miehillä oli korkeimmat koulutustasot, vähiten työttömyyttä, työkyvyttömyyttä tai rikollisuutta sekä naisilla selkeästi vähemmän synnytyksiä ja toimeentulotuen käyttöä.
  • Erityisen eriarvoisessa asemassa ovat nuoret, joiden lapsuutta on leimannut vanhempien vakavat ongelmat ja lastensuojelun tarve. Kodin ulkopuolelle sijoitetuilla nuorilla aikuisilla on kaikilla mittareilla enemmän hyvinvointia haastavia tekijöitä.

 

 

 

Kysely

Syötkö työpaikkaruokalassa?
Kyllä
53%
Ei
47%
Ääniä yhteensä: 1453