Footer2015

Työpsykologian tohtori Helena Åhman

Twitter Twitter Twitter print
Mielen johtaminen tähtää aitoon vuorovaikutukseen tavoitteenaan saada aikaan yhtaikaa sekä parempaa työhyvinvointia että tuloksellisuutta, työpsykologian tohtori Helena Åhman kertoo.
4.12.2014
TEKSTI Hanna Ojanpää KUVAT Vesa Tyni

Kun työpsykologian tohtori, esimiestason ja johdon valmentaja Helena Åhman menee uuteen haastavaan tilanteeseen, hän tekee alle mieli­kuvaharjoituksia. Samoja, joita huippu-urheilijat tekevät ennen suoritustaan.

– Aivoille on sama tapahtuuko joku asia oikeasti vai ajatteleeko sen vain tapahtuvan. Kyse on mielen hallinnasta; näkeekö itsensä epäonnistuvan vai selviävän kunnialla. 

Åhman vihjaa myös, että muutama hetki kannattaa uhrata siihen, millaisin ajatuksin menee eri kohtaamisiin. 

– Mieli virittyy helposti ajatuksen mukaan. Ja se, mitä ajattelee, heijastuu käytökseen. 

Taitoa ajatella oikein

Helena Åhmanin ensimmäinen tutkinto on kasvatustieteiden maisteri, luokanopettaja. 
– Valmistumisen yhteydessä meille sanottiin, että tehtävänämme on kehittää lapsen kokonaispersoonallisuutta. No, oma kehittymiseni on ainakin vielä kesken, Åhman naurahtaa. 

– Mutta, jos jotain kokemuksellani peruskoulussa tekisin, ottaisin jotain opintosuunnitelmasta pois ja tilalle toisin vaikkapa ajattelu- ja tunnetaidot. Lapset ovat nopeita oppimaan; kuinka paljon helpommalla he pääsisivätkään työelämässä, kunheillä olisi jo taito ajatella oikein.

Heti valmistumisensa jälkeen Helena Åhman meni töihin teollisuuteen. Ensi­kosketuksessa työelämään hän huomasi, kuinka organisaatioilta puuttuu kyky havainnoida asioita. Kiinnostus mielen ymmärtämistä kohtaan johti lopulta työpsykologian jatko-opintoihin Otaniemeen. 

Jo useamman vuoden ajan Åhman on työskennellyt pääosin johtoryhmien, hallitusten ja esimiestyön toiminnan kehittämisen parissa. Uusimpana työprojektina keväällä käynnistyvät haastavien johtamistilanteiden valmennukset yhdessä Karhu-ryhmän entisen kouluttajan Harri Gustafsbergin kanssa. Parivaljakon fokuksessa on ihmisen henkinen kestävyys ääritilanteissa.

– Meidän ei tarvitse kokea panttivanki­tilannetta siihen, että aivot joutuvat koville, Åhman kertoo. 

– Henkinen kestävyys on aina yksilökohtaista, mutta jokainen voi oppia tunnistamaan ääritilanteensa ja sitä kautta myös selvitä ja palautua niistä paremmin.

Työn ohella Åhman opiskelee etänä johtamisen neurotieteitä englantilaisessa 
Middlesexin yliopistossa. Lisäksi hänvalokuvaa vapaa-ajallaan. Ihmismielessä ja valokuvauksessa hän näkeekin paljon yhdistäviä tekijöitä: kummassakin voi itse valita mistä näkökulmasta asioita katsoo – läheltä vai kaukaa – ja mitä haluaa nähdä: zoomata katseen yksityiskohtiin vai kokonaisuuteen. 

Mielen muutosjohtamista

Yhteiskunnan rakennemuutos ja organisaatioiden paine tehostaa toimintojaan vaikuttaa tällä hetkellä monen todellisuuteen. Kun aikaisemmin elämää kannattelevana turvaverkkona totuttiin pitämään vakituista ja varmaa työpaikkaa, tilanne on nyt toinen: turvaverkko täytyy hakea muista asioista, kuten itsensä kehittämisestä. 

– Muutoksessa on usein kyse luopumisesta tutuista toimintatavoista ja rutiineista, mistä on tullut osa identiteettiä. Uuden edessä olisikin hyvä löytää jostain jotain omaa, mihin kiinnittäytyä, Åhman toteaa. 

– Työelämässä faktaa on, että kaikki ei ole aina mahdollistaja aina ongelmiin ei löydy ratkaisua. Mutta kaikki haluavat tulla arvostetuksi ja säilyttää kasvonsa, johtaa tilanne mihin hyvänsä. Myös odotuksia tulee osata johtaa, ottaa työntekijät mukaan päätöksentekoon ja olla avoin olemassa olevista tapahtumista. Sekin voi olla pettymys, että mikään ei muutu. 

Åhman painottaa, että mielen johtaminen ei ole mikään uusi johtamisen ismi, vaan yksinkertaisesti yhteen kerättyä tutkimuspohjaista tietoa ihmismielestä, sekä psykologian ja neurotieteiden, mutta myös monen muun tieteen näkökulmasta. Organisaation kannalta ihmismielen johtamisella tavoitellaan sitä, että ihmismieltä autetaan toimimaan mahdollisimman hyvin, ei estetä sen potentiaalin käyttöä. Näin tapahtuu joskus vahingossa.  

– Mielen johtaminen tähtää aitoon vuorovaikutukseen tavoitteenaan saada aikaan yhtaikaa sekä parempaa työhyvinvointia että tuloksellisuutta.

Vaikka esimiestyön rooli on muuttunut käskijästä palvelurooliin, Åhman muistuttaa, että hyväkään esimies ei auta, jos ihmiset eivät johda itse itseään: vastuu omista ajatuksista ja teoista kuuluu jokaiselle itselleen. 

– Oman tai toisen mielen johtamisessa ei ole kyse manipulaatiosta, vaan kyvystä laajentaa ajattelua. Pystymme itse pitkälti vaikuttamaan, millä ajatukselle menemme eri tilanteisiin: päätämmekö olla vastaan­ottavaisia vai puolustuskannalla. Kohtaamisissa on merkittävä ero siinä, onko fokus itsessä vai toisessa; pystyykö näkemään toisen ajatusten taakse vai keskittyykö vain omiin mielenliikkeisiin. Ihminen, joka tulee itsensä kanssa toimeen, antaa enemmän myös ympäristölleen. Työyhteisössä tällä on selkeä yhteys työn tuottavuuteen. 

Åhman lainaa 80-vuotiasta newyorkilaista valokuvauksen opettajaansa sanoessaan ”teidän nuorten pitäisi olla uteliaampia ja kulkea niin kuin lapsena havainnoiden ympäristöä uteliaasti ja kysellen”. 

– Asioita ei tarvitse tehdä niin kuin aina on totuttu tekemään. Esimerkiksi kokous­tilanteessa vaihtoehtoja voitaisiinkin esittää ensin positiivisten vaikutusten kautta, vasta sitten nostettaisiin esiin riskit. Tai ensin annettaisiin intuition lentää, vasta sitten rationaalinen puoli tulisi vuoroon, Åhman esittää. 
– Osallistuminen ja osallistaminen ovat paljon vetäjästä kiinni. Aina on niitä ihmisiä, jotka haluavat olla äänessä ja niitä, jotka mieluummin vetäytyvät. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö hiljaisimmillakin olisi sanottavaa. 

Kiire on kirosana

Jos jostain yhteiskunnan ilmiöstä, niin kiirekulttuurista ja sen ihannoinnista Åhman on huolissaan. Ei ole aikaa -väittämään hän ei jaksa uskoa, koska ”aikaa tuntuu riittävän virheiden korjaamiseen”.

– Kiire ei tee aivoille hyvää: asioita jää huomaamatta, intuitio hyödyntämättä ja tilannetietoisuuden taso heikkenee, Åhman listaa. 

– Sulje silmät hetkeksi, kuuntele hyvä kappale tai käy haukkaamassa happea. Usein minuutti tai kaksi riittäisi kasaamaan ajatukset keskellä kiireistä arkea.

Kysymykseen miksi fiksut ihmiset väsyvät, Åhman vastaa: koska aivot tottuvat kaikkeen mikä toistuu. 

– Jos stressiä on elämässä koko ajan liikaa, ei edes huomaa, milloin raja tulee vastaan. Itsensä johtamista on se, että tietää milloin mieli tuottaa ajatuksia, joille ei kannata antaa liikaa painoarvoa. Jos luontainen mekanismi ei toimi, silloin ympäristön tulee puuttua asiaan. 

– Tunnistin itse viitisen vuotta sitten, että minulla oli liikaa töitä. En ollut osannut reagoida tilanteeseen, sillä meneillä olevat asiat olivat niin mielenkiintoisia. Ymmärsin silloin, että itsestä ei voi saada kaikkea – tai ainakaan parasta – irti, kun ajattelemista on liikaa, Åhman muistelee.
Henkilökohtaisesti hän toivoisi, että ihmiset uskaltaisivat tehdä omaa elämäänsä koskevia ratkaisuja. 

– On sääli, jos omaa aikaa ja potentiaalia hukkaantuu asioihin, joiden parissa ei viihdy. Meillä Suomessa on kohtalaisen hyvät mahdollisuudet ainakin pitkällä aikavälillä tehdä valintoja; hakeutua uusiin tehtäviin tai koulut tautua uudelleen. Palaamme jälleen henkilökohtaiseen vastuun alueelle. On positiivista itsekkyyttä, että aika ajoin kysyy itseltään, mistä innostuu ja mistä saa kicksejä. 

Kiinnostusten lähteillä

Åhman on tällä hetkellä mukana Ekonomiliiton kolmihenkisessä raadissa valitsemassa Suomen parasta bisneskirjaa. Hänen oma teoksensa ”Mielen johtaminen organisaatiossa” kantaa titteliä vuodelta 2012. 

– Vapaa-ajan ongelmia ei siis ole tiedossa, Åhman viittaa luettavina oleviin mielenkiintoisiin teoksiin. 

Samaan aikaan hän viimeistelee uusinta kirjaansa, yhdessä SOK:n entisen toimitusjohtaja Kari Neilimon kanssa kirjoitettua ”Johtajien tabut – ajatuksia ylimmän johdon työpöydän takaa”. Julkistamispäivä on helmikuussa.

– Etsimme vastauksia kysymyksiin mitä johtamisesta ei ole haluttu sanoa tai mikä on jäänyt liian vähälle huomiolle, Åhman taustoittaa. 

– Väittäisin kuitenkin, että johtaminen on mennyt keskimäärin parempaan suuntaan. Kun olen kysynyt johtajilta ja esi­miehiltä, haluaisivatko he palata työyhteisöön 25 vuotta sitten, vastaus on ehdoton ei. Jo se on hyvä, että hyvästä johtamisesta puhutaan.

Kysely

Syötkö työpaikkaruokalassa?