Footer2015

Twitter Twitter Twitter print
Taustoitus. Imatralla perheitä autetaan kotona, kodin konkreettisissa ongelmissa – tarvittaessa vaikka kädestä pitäen. Uudenlainen perhepalvelumalli on tuottanut tulosta: huostaanotot ovat vähentyneet ja lastensuojelun kulut kääntyneet vihdoin laskuun.
7.8.2013
TEKSTI Essi Kähkönen KUVAT Erkki Karén/Tampereen yliopisto, Essi Kähkönen

Imatralla havahduttiin viime vuosikymmenellä suureen ongelmaan. Perhepalveluissa, etenkin lastensuojelussa, kustannukset yltyivät hallitsemattomaan laukkaan. Rahaa paloi vuosittain jopa 30 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna: euroissa summa kohosi reilun 30 000 asukkaan eteläkarjalaisessa kaupungissa nopeasti peräti paristasadastatuhannesta puoleen miljoonaan.

Enää Imatran hyvinvointialan toimiala­johtaja Tiina Kirmasen ei tarvitse olla huolissaan. Kiistat kaupungin poliittisten päättäjien, lautakuntien ja kaupunginhallituksen välillä sulivat siihen, kun näyttö ennalta­ehkäisevien palveluiden tuomista säästöistä lastensuojelussa osoittautui vankaksi.

– Saimme kustannukset ja käytännöt kohdilleen uusimalla lasten ja perheiden ­palvelurakenteen ja toimintatavat. Äitiysneuvolastamme tuli hyvinvointineuvola, jonka alle perustettiin kuusi uutta perhetyöntekijän vakanssia. Perhetyöntekijät tapaavat ensinnäkin jokaisen ensisynnyttäjän tämän kotona, tarttuvat perheiden ongelmiin, auttavat siellä missä tarvitaan ja opastavat arjessa – vaikka sitten kädestä pitäen, Kirmanen tiivistää.

Apu on oikeasti auttamista – kaikissa niissä jutuissa, jotka stressaavat, riitauttavat ja ahdistavat uupuneita vanhempia.

– Hyvinvointineuvolan perhetyön­tekijät ovat amk-sosionomeja tai psykiatriaan­ suuntautuneita sairaanhoitajia. Silti he perustyönsä ohella tarttuvat tarvittaessa tiski­harjaan, täyttävät äidistä tai isästä monimutkaiselta tuntuvia lomakkeita, antavat kotona vauvan unikoulutusta tai käyvät vaikkapa kaupassa.

Imatralla nimittäin huomattiin, etteivät ongelmaperheet hyödy siitä, että hyvää ­tarkoittava neuvolantäti tulee istumaan kotiin ja sanomaan, että ”tehkää näin, kyllä se siitä”. Tai että perhe saapuu neuvolaan ja kertoo, että ”väsyttää se vauvan ainainen kitinä, voi kun saisi välillä levätä”.

– Perheet pitää nähdä ja tavata heidän omassa ympäristössään, heidän ongelmansa on konkretisoitava ja heitä on aidosti autettava, Kirmanen summaa.

Eurot ja inhimillisyys

Tulosta on tullut. Huostaanottojen määrä ja ylipäätään lastensuojelun tarve on Imatralla laskenut vuosi vuodelta.

– Kun lastensuojelun ostopalvelumenot olivat toissa vuonna kaksi miljoonaa euroa, viime vuonna summa oli 1,8 miljoonaa. Muutos on ollut yllättävän nopeaa. Odotimme ensi alkuun vain kustannusten nollakasvua, mutta saimmekin tuntuvat säästöt, Kirmanen iloitsee.

Emeritusprofessori Jorma Sipilä Tampereen yliopistosta tuntee tapaus Imatran ja kertoo, että se on suomalaisittain oikein hyvä esimerkki siitä, mitä ennaltaehkäiseviin palveluihin satsaaminen tuottaa.

Sipilä teki tänä vuonna yhdessä Åbo Akademin kansan­taloustieteen professorin Eva Österbackan kanssa selvityksen valtionvarainministeriölle perheitä tukevista julkisista palveluista – kustannusvaikuttavuuden näkökulmasta. He kartoittivat, säästäisikö perheiden tarpeisiin hyvissä ajoin vastaaminen korjaavien toimenpiteiden kustannuksia.

Säästäisi, mutta minkä verran, sitä Sipilä ei kuitenkaan pysty euromääräisesti arvioimaan.

– Siksi, ettei Suomessa ole tätä aiemmin oltu kovinkaan innostuneita laskemaan ennakoivien sosiaalipoliittisten toimien hintaa. On kuitenkin selvää, että yhdenvertaisten mahdollisuuksien edistäminen lapsille ja heidän perheilleen säästää kustannuksia. Kun ongelmia hoidetaan ajoissa, ollaan myös inhimillisen oikeudenmukaisuuden asialla, Sipilä mainitsee.

Tieto palasina

Jorma Sipilä harmittelee sitä, että meillä Suomessa, lukuisten rekisterien, tilastojen ja säntillisen tiedonkeruun luvatussa maassa, hyvinvointipolitiikan tuloksista on pääasiassa sirpaleista tietoa.

– Julkisen talouden näkökulmasta kustannusvaikuttavuuden arviointi on vähäistä. Tietoa kuitenkin tarvittaisiin sosiaalipolitiikan tueksi.

Valtiovarainministeriön mielestä tiedot hajoavat kunnissa lukuisiin eri asiakastietojärjestelmiin. Ne taas perustuvat erillislakeihin ja tietosuojasäännösten soveltamiseen. Esteeksi nousee tilastoaineistojen saannin vaikeus jopa akateemisen tutkimuksen käyttöön.

– Sen toki tiedämme, että juuri huostaanotot kasvavat koko ajan. Ja ne ovat kalliita toimenpiteitä: jopa 80 000 euroa vuodessa per lapsi tai nuori, Sipilä summaa.

Imatrallakin onnistunut perhepalvelumalli poimittiin meille aikoinaan Ruotsista. Läntisessä naapurimaassa sosiaali- ja perhetyöntekijät lähtivät asiakkaidensa koteihin jo kymmeniä vuosia sitten.

– Se tehtiin hyvin kustannustehokkaasti ja tuloksellisesti. Suomessa malli otti tuulta alleen jo ­kolmattakymmenettä vuotta sitten, mutta sitten tuli takapakkia. Suomi luisui lamaan, ja kotipalvelut ohjattiin niitä vieläkin kipeämmin tarvitsevalle kansanosalle, vanhuksille.

– Oli pakko leikata, oli se sitten järkevää tai ei.

Koulut loppuun

Missä sitten on koko maanlaajuinen, tuloksellinen ja tehokas lapsiperheiden ongelmia ennaltaehkäisevä perhepalvelujärjestelmä? Miksi hyvät käytännöt jäävät leijumaan yksittäisiksi esimerkeiksi, jotka nostetaan tarpeen tullen esiin, kuin jalustalle?

– No, maailmassa tapahtuu niin monia muutoksia. Voi ajatella niinkin, että ihmiset haluavat elää nykyisin niin kuin mieli tekee. Suurin osa valitsee oikein, jotkut taas väärin. Jokseenkin kaikki ne toimenpiteet, joilla yritetään ­auttaa vanhempia selviämään lastensa kanssa, ovat kaikesta huolimatta kustannustehokkaita.

Amerikkalaistutkimuksissa on emeritusprofessorin mukaan huomattu, että kalleinta yhteiskunnalle on huono koulumenestys ja sitä seuraava syrjäytyminen.

– Se aiheuttaa toimintakyvyn menetyksen; lapsesta ­kasvaa alisuoriutuja. Myös tuttu sanonta ”lapsen kasvatukseen tarvitaan koko kylä”, pitää edelleen paikkansa. Meillä ei ole enää tuota kylää lapsen ympärillä. Kun hyvin huono-osaiset ihmiset, joilla ei ole tarpeeksi resursseja, jäävät yksin kotiin lapsen kanssa, se on iso riski.

Sipilä huomauttaa, että varhaiskasvatuksen ja koulutuksen nimissä annettu apu kantaa pisimmälle. Tällaisen avun vanhemmat ottavat mielellään vastaan. Säästöt näistä ennaltaehkäisevistä toimenpiteistä kertyvät Sipilän mukaan ­”hurjan pitkältä aikaväliltä”.

– Kun saadaan koulu loppuun, on todennäköisempää, että työllistytään ja on todennäköisempää, että jonain ­päivänä maksetaan veroja. Sen jälkeen on todennäköisempää,­ että ei jouduta vankilaan tai jatkuvan toimeentulotuen tarpeeseen.­ Kokonaistaloudellisesti riittävä koulutus on kaikelta kannalta katsottuna tavattoman tuloksellista. 

 

              

 Jorma Sipilä                         Tiina Kirmanen
 emeritusprofessori               hyvinvointialan toimialajohtaja
 Tampereen yliopisto            Imatra

 

Kehitysvammaiset osaksi työelämää

Vammaisten työllistäminen on investointi siinä missä muidenkin työntekijöiden, kertoo VATES-säätiön toimitusjohtaja Marjatta Varanka. Kun esimerkiksi kehitysvammainen pääsee pysyvästi mukaan työelämään, samalla vähentyy sosiaalihuollon palveluiden tarve ja yhteiskunta saa osuutensa kehitysvammaiselle maksetuista ansiotuloista.

– Puhumattakaan siitä, miten työ tukee kehitys­vammaisen itsearvostusta. Kun tuntee, että saa osallistua, olla osa verkostoa, saa ystäviä ja kokee, että kehittyy – se on iso juttu.

Kehitysvammaisten ihmisten työllistäminen on yhteiskunnan kannalta kannattavaa, vaikka saattaakin­ vaatia myös tukea, näkee sosiaalineuvos Eveliina Pöyhönen STM:stä.

– Julkiselle taloudelle on edullisempaa, jos kehitys­vammainen käy osittainkin töissä kuin olisi kokonaan­ eläkkeellä. Ihminen maksaa veroa tekemästään työstä, ja palkkatyö puolestaan tutkitusti vähentää ­julkisten sosiaali- ja terveyspalveluiden tarvetta.

Pöyhönen kertoo, että STM:n Osatyökykyiset ­työelämään -hankkeessa on luotu toimintakonsepti, joka auttaa myös kehitysvammaisia työllistymään.

– Työkyvyttömyyseläkkeellä on paljon ihmisiä, jotka haluaisivat tehdä työtä. Kun he siirtyisivät palkka­työhön, muiden palveluiden tarve vähenee – ja se tuo säästöjä.

Työvalmennus toimii

Marjatta Varanka kertoo, että kehitysvammaiset työllistyvät eri aloille yksilöllisen työvalmennuksen avulla. Se on osoittautunut tehokkaaksi tavaksi hankkiutua työelämään esimerkiksi suoraan ammattikoulutuksesta tai kehitysvammaisille räätälöidyistä työkeskuksista.

– Monella kehitysvammaisella on takanaan ammatillista erityisopetusta, mutta työvalmentajan avulla katsotaan ne osaamisalueet, mihin kehitysvammainen voisi suuntautua. Sitten etsimällä etsitään työpaikka kyselemällä työnantajilta.

Kehitysvammaisten tehtävät työelämässä vaihtelevat. Heitä on kaupoissa esimerkiksi hyllytys- tai varasto­tehtävissä sekä pullon­palautuskoneen hoitajina,­ erilaisissa avustavissa ja logistisissa tehtävissä, toimistohommissa tai tehtaissa. Jotkut tekevät osa-aikaista, toiset kokopäiväistä työtä.

– Pääosin työnantajat suhtautuvat kyselyihin kehitys­vammaisten työmahdollisuuksista positiivisesti. Kun kokemusta kehitysvammaisen kyvystä suoriutua ­töistään on saatu lisää, entistä useampi työnantajakin on kiinnostunut.

VATES-säätiö haluaa jatkossa saada kehitys­vammaisten palkka-asiat kuitenkin paremmalle tolalle. ­Kehitysvammaisen taustayhteisö on useimmiten se, joka on saanut heidän tekemästään työstä rahallisen korvauksen.­

– Itse kehitysvammainen voi saada pientä työosuusrahaa, mutta elää useimmiten eläkkeensä varassa.

Yhteiskuntavastuuta

Osuusliike HOK-Elanto on kehitysvammaisten työllistämisen uranuurtajia Suomessa. Henkilöstöjohtaja Antero Levänen kertoo, että vuosittain Prismoissa ja S-marketeissa työskentelee noin 40–45 kehitysvammaista.

– Kehitysvammaiset ovat saaneet meidät ymmärtämään erilaisuutta. Samalla heidän työllistämisestään saatuja kokemuksia on voitu hyödyntää koko henkilöstön työhyvinvoinnin kehittämisessä. Nyt tiedämme paremmin, miten työtä räätälöidään siten että työntekijä jaksaa työssään eläkeikään saakka, Levänen sanoo.

Leväsen mukaan työhönvalmentajien tuki on ollut välttämätöntä, jotta HOK-Elanto on ylipäätään voinut palkata kehitysvammaisia. Työhönvalmentajaa tarvitaan työn alkuvaiheessa enemmän, mutta työskentelyn edetessä kehitysvammainen siirtyy enemmän osaksi työ­yhteisöä.

– Vaatii jonkun aikaa, että työyhteisö sopeutuu siihen,­ että mukana on myös kehitysvammainen.

Vammaisten ihmisten palkkaamisella HOK-Elanto haluaa kantaa yhteiskuntavastuuta.

 

              

 Eveliina Pöyhönen              Marjatta Varanka

Lähteenä myös: Kehitysvammaisten työllistäminen - Avotyö­toiminnasta palkkatyöhön -julkaisu. VATES.
 

 

Kysely

Syötkö työpaikkaruokalassa?