Footer2015

Alf Rehn muutosylpeys

Twitter Twitter Twitter print
Professori Alf Rehnin mielestä perinteisen ammattiylpeyden rinnalle tarvittaisiin ylpeyttä itse työstä, työn kehittämisestä ja saavutetuista tuloksista.
22.11.2016
TEKSTI Matti Välimäki KUVAT Suvi Elo

Ammattiylpeys on jälkiteollisessa yhteiskunnassamme paradoksi, huomauttaa Åbo Akademin johtamisen ja organisaation professori, hallitusammattilainen, kolumnisti ja puhuja Alf Rehn.

− Moni kokee elämänsä projektiksi. Rakennamme identiteettiämme ammatin kautta. Ajelehtivana aikana ammatti voi vaihtua kuitenkin moneen kertaan.

Ammattiylpeydessä on Rehnin mukaan paljon hyvää ja kaunista, kannustaahan se meitä tekemään työmme mahdollisimman hyvin. Toisaalta sanalla on myös negatiivinen puolensa:

− Ammattiylpeydellä perustellaan usein sitä, että asiat halutaan tehdä kuten ennenkin. Jos ammattiylpeydellä tarkoitetaan vanhojen tapojen ja vanhojen teknologioiden puolustamista, niin henkilö kaivaa samalla itselleen hautaa – ylpeästi, Rehn miettii.

Mitä kone ei voi korvata?

Digitalisaation ja robotisaation myötä monet ammatit ovat jo hävinneet tai niiden sisältö on muuttunut. Rehn kehottaakin pohtimaan, mikä oman työn rooli voisi olla esimerkiksi 30 vuoden kuluttua – mistä silloin voisi tuntea ammattiylpeyttä?

− Kannattaa miettiä, mikä työssä on aitoa yksilön luomaa arvoa; mitä osaa vaikkapa sairaanhoitajan tai lääkärin työstä ei voi automatisoida. Kun neulat toimivat automaattisesti, niin voisiko uusi rooli liittyä vaikkapa teknologian valvontaan, kokonaisvaltaisempaan hoitoon ja inhimilliseen vuorovaikutukseen?

− Vastaavasti sosiaalialalla on syytä miettiä, mitä vuorovaikutusta tai inhimillistä ymmärrystä koneet eivät voi korvata.

Kohti muutosylpeyttä

Rehnin mukaan poteroihin kaivautumisen sijasta järkevämpää on olla mukana kehittämässä työtään. Hän kaipaakin ammattiylpeyden rinnalle uusia käsitteitä.

− Ennen kaikkea tarvittaisiin ylpeyttä työstä, saavutetuista tuloksista ja työn kehittämisestä. Tarvittaisiin ylpeyttä muutoksiin reagoimisesta. Ehkäpä hyvä termi voisi olla muutosylpeys.

Ylpeyttä voi tuntea myös asioista, joista on voinut luopua.

− Modernin ajan ammattiylpeyttä voisi olla vaikkapa ilo siitä, jos päästään eroon turhista lomakkeista, testeistä ja raporteista. Johtaja voi iloita siitäkin, että viikon aikana ei ole ollut yhtään turhaa kokousta.

Muutosten keskellä kannattaa myös pysähtyä hetkeksi ja katsoa taakse.

− Usein unohtuu, että elämme jatkuvassa muutoksessa. Esimerkiksi sairaanhoito vaikkapa 70-luvulla − aikaisemmista vuosikymmenistä puhumattakaan − oli aivan erilaista kuin nykyään.

Rehn kaipaisi suomalaisilta ylipäätään paljon enemmän kokeiluja, riskinottoa ja iloisia epäonnistumisia, jotka nekin voivat viedä kehitystä eteenpäin.

− Tarvittaisiin irtiottoa kaikesta vanhasta turvallisesta pysyvästä "ammattimaisuudesta".

Esimerkkinä tästä Rehn kertoo kokemuksistaan tanskalaisesta päiväkodista. Hänen poikansa asuu äitinsä kanssa Kööpenhaminassa, ja myös Rehn asuu maassa osittain.

− Tanskalaiset lastentarhanopettajat haluavat kehittää työtään ja tapaansa olla lasten kanssa koko ajan. Jos Kööpenhaminassa on vaikkapa jazz-viikko, luonnolllisesti lasten kanssa lähdetään puistoon kuuntelemaan jazzia. Se on elävää, iloista ammattiylpeyttä.

Kunnioituksen mekanismeja

Ammattiylpeys määrittyy paitsi ammattikunnan sisällä, myös suhteessa muihin ammatteihin.

− Kuten sosiologi Pertti Alasuutari on todennut, suomalaisessa työelämässä aivan keskeistä on ajatus kunniasta − siitä, että minua ja meitä on kohdeltava kunnioittavasti ammattien kentässä.

− Minäkin muistutan aina johtajia, että kommunikoikaa kunnioitusta kaikille työtehtäville. Jos tämä ei ole kunnossa, ei mistään johtajuusperiaatteista ole apua.

Varsinkin terveysalaa pidetään varsin hierarkisena maailmana. Rehnin mukaan vanhoissa hierarkioissa on kuitenkin myös positiivinen puolensa. Työnteko ja kunnioituksesta kommunikoiminen on yksinkertaisempaa, kun työnkuvat ja vastuualueet ovat selkeät.

− Kun kaikki siirtyy vellovaan tilaan, syntyy myös tilanteita, joissa vanhoja kunnioituksen mekanismeja ei enää ole. Toisten saattaa olla vaikea nähdä, mitä jonkun uuden ammattinimikkeen takana on. Tarvitaan uudenlaista dialogia, jotta selviää, mitä kukin itse asiassa tekee.

Rehn mainitsee, että hänellä on itselläänkin hieman ambivalentti suhtautuminen titteleihin.

− Minulla ei ole yhtä ammatti-identiteettiä. Teen akateemista työtä, mutta toisaalta kirjoitan paljon kolumneja, pidän yleisö­luentoja ja toimin yritysmaailmassa. Professorin titteli tavallaan nolostuttaa, se tuntuu tylsältä ja ikävän vanhanaikaiselta. Mutta anna olla, jos joku kutsuu minua herra Rehniksi, niin harmistun, että jumalauta onhan mulla tämä titteli, käytä sitä. Kai se liittyy siihenkin, että meillä on nykyään enää niin vähän titteleitä.

"Tunne tässä nyt sitten ammattiylpeyttä"

Palataanpa hetkeksi vielä siihen mistä lähdimme liikkeelle, ammattiylpeyteen. Miten työstään tai sen kehittämisestä voi olla ylpeä, jos päällimmäisenä on tunne, ettei siihen ole tarjolla riittäviä työkaluja? Mitä jos esimerkiksi vanhainkodissa on niin vähän henkilökuntaa, että aikaa vanhusta kohden ei yksinkertaisesti vain ole riittävästi?

Rehn myöntää, että yhtälö on vaikea.

− Ammattiylpeyttä ei pitäisi nähdä yhtenä ainoana annettuna asiana. Tuollaisessa tilanteessa ammattiylpeydestä voi tulla demoni, joka ajaa uupumukseen ja burnoutiin – tai luovuttamaan ja heittämään hanskat lattiaan. Se ei ole ainakaan kovin rakentava ratkaisu.

Rehn huomauttaa, että ammattiylpeyt­tä ei saisi käyttää lyömäaseena tai asiana, jolla syyllistetään työntekijää. Myös kutsumusammatin käsitettä voi hänen mukaansa käyttää samalla tavalla väärin, vallan ja alistamisen välineenä.

− Oma kokemukseni on, että aika usein nuoret ajautuvat sattumalta johonkin ammattiin. Prosessia saatetaan selittää jälkikäteen puhumalla kutsumusammatista. Samalla henkilö voi perustella itselleenkin sitä, että tekee äärimmäisen tärkeää työtä, josta kuitenkin maksetaan niin huonosti.

− Siinä on outo logiikkaa. Myönnetään, että ihminen tekee arvokasta työtä ja että hän on kouluttanut itseään paljon. Mutta koska hän tuntee lisäksi aitoa paloa työhönsä, niin sen takia hänelle ei tarvitse maksaa kunnolla, Rehn ihmettelee.

Rehnin periaate

Lopuksi Rehnillä on vielä ohje sote-uudistajille:

− Istukaa alas ja odottakaa. Älkää keikuttako venettä, pelotelko toisianne ja itkekö etukäteen. Muutokset tuppaavat olemaan vähemmän dramaattisia, kun ne tapahtuvat. Suunnitelkaa homma kunnolla, mutta reagoikaa ongelmiin vasta sitten, jos ne konkretisoituvat.

− Kollegani käyttävät tuosta nimitystä "Rehnin periaate". Jos ongelman jättää huomioimatta, niin usein se lakkaa olemasta ongelma.

Alf Rehn

  • Johtamisen ja organisaation professori, Åbo Akademi
  • Puhuja, kolumnisti, hallitusammattilainen
  • Kolme lasta
  • Asuu kolmessa maassa: Suomessa, Tanskassa ja Englannissa
  • Kahvin ja ginin ystävä. Neuvonantajana giniä valmistavassa yrityksessä.

 

Kysely

Syötkö työpaikkaruokalassa?