Footer2015

Aikuiset leikkimään

Twitter Twitter Twitter print
19.2.2016
TEKSTI Selja Tiilikainen

Tietoisuustaito eli mindfulness keikkuu trendien aallonharjalla – eikä turhaan: menetelmällä on todettu olevan positiivisia vaikutuksia muun muassa verenpaineeseen, unen laatuun, stressitasoon, krooniseen kipuun, aivojen aktiivisuuteen sekä tunteiden säätelyyn. Kroonisesta kivusta kärsivät voisivat niin ikään hyötyä mindfulness-harjoituksista. 

Mielenhallinta ei onneksi tarkoita pelkkää lotusasentoon taipumista, vaan kaikenlainen yksinkertainen tekeminen ja luova toiminta, kuten vaikkapa neulominen ja värittely vapauttavat kognitiivisia resursseja siinä missä rentoutusharjoituksetkin. Saman asian ajaa myös vaikkapa korttitalon, palapelin tai rakennuspalikoiden kokoaminen. Testaapa kuinka mukaansatempaavaa avaruuslaivojen rakentaminen legoista olikaan. Tai päästä irti mielikuvituksesi geomag-magneettirakennussarjalla. Ihanat lomamuistot tulvivat mieleen, kun kehität 1 000 palan palapelin omasta digikuvastasi. Kehollinen toiminta voi myös olla luovaa – keinu puistossa, hypi sohvalla tai pistä tanssiksi. Keittiön lattialla makaamalla saa perspektiiviä koko asuntoon. 

 

Lähteet:
Mindfulness training for chronic pain management, CADTH 2012

Valtionkonttori.fi:n Kaiku-työelämäpalvelut: Tietoinen läsnäolo

Kysely

Syötkö työpaikkaruokalassa?