Footer2015

Twitter Twitter Twitter print
Taustoitus. Taiteen ja kulttuurin hyvinvointi- ja terveysvaikutuksista ollaan yhä vakuuttuneempia. Käytännön työtä on kehitetty sadoissa eri hankkeissa. Nyt myös tutkimus ja kunnan palvelut pitäisi saada ajan tasalle.
7.5.2013
TEKSTI Maija Luotonen KUVAT Björn Ericsson, Tuomas Koivula, Thinkstock

Taide- ja kulttuuritoiminta on viime vuosina yleistynyt sosiaali- ja terveydenhuollon kentällä. Erilaisia hankkeita on satoja. Yhtäällä näyttelijäryhmä kiertää vankiloissa ja toisaalla kehitysvammaisten ryhmäkotiin pystytetään taidepolku tai palvelutalon dementiaosaston asukkaille järjestetään maalauskurssi.

Lähtökohtana kaikelle on vahva usko siihen, että kulttuurilla ja taiteella todella voidaan vaikuttaa ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin. Myös ymmärrys siitä, että kaikilla on samat kulttuuriset oikeudet, on lisännyt kiinnostusta kehittää taidetta ja kulttuuria entistä soveltavampaan suuntaan.

– Taidetta ja kulttuuritoimintaa on viety terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyöhön, ennaltaehkäiseviin palveluihin, kuntoutukseen ja aina hoitoon asti. Sitä on nyt kaikkialla, toteaa Turun yliopiston professori Marja-Liisa Honkasalo tyytyväisenä.

Kulttuurin ja taiteen sekä terveyden ja hyvinvoinnin kohtaamisia on kutsuttu useilla eri nimillä. Puhutaan taiteen soveltavasta käytöstä, voimauttavasta taide-toiminnasta, taidelähtöisistä tai sosiokulttuurisista menetelmistä sekä yhteisötaiteesta.

Mitä nimeä sitten käyttääkin, on helppo todeta, että usko kulttuurin hyvinvointivaikutuksiin ja halu kehittää toimintaa on vahva. Tästä yksi esimerkki on se, että Turun yliopistoon perustettiin muutama vuosi sitten kulttuurisen terveyden ja hyvinvoinnin professuuri. Juuri tällä paikalla Honkasalo nyt istuu.

– Tavoitteenamme on koota yksittäiset tutkimukset laajaksi tutkimusohjelmaksi ja miettiä, miten eri yhteyksiä voidaan tutkia taiteen- ja tieteenvälisin menetelmin, Honkasalo kertoo.

Keski-ikäisten hiuksia ja nuorten teatteria

Käytännössä taiteen soveltavassa käytössä on kyse siitä, että kulttuuria ja taidetta viedään esimerkiksi palveluasuntoihin, syrjäytyneiden nuorten, alkoholistien ja psyykkisesti sairaiden arkeen. Yleensä kohteena on juuri jokin erityis- tai ongelmaryhmä.

– Usein hankkeiden tarkoituksena on vähentää tai ennaltaehkäistä syrjäytymistä ja vahvistaa sosiaalisia siteitä, Honkasalo toteaa.

Työtä tekevät taiteilijat, tutkijat ja hoitoalan ammattilaiset yhdessä. Yhdeksi hyvin onnistuneeksi esimerkiksi Honkasalo nostaa Suomen lasten ja nuorten säätiön koordinoiman Myrsky-hankkeen. Se on mahdollistanut erilaisia lasten ja nuorten taideprojekteja.

Myös nuorille suunnattu Moving in moving on -projekti ja soveltavaa sirkustyötä tekevä Vaikuttava sirkus ovat Honkasalon mielestä onnistuneet erityisen hyvin.

– Nämä hankkeet ovat tuottaneet paljon hyvää. Tuloksia on myös arvioitu esimerkillisesti.

Yhtenä esimerkkinä voi pitää myös Turun kulttuuripääkaupunkivuonna toteutettua Keski-ikäisten hiukset -hanketta. Kyse oli suuren joukon toteuttamasta Hair-musikaalista, jonka esiintyjät kerättiin kirjeitse eripuolilta Turun seutua. Se oli suunnattu kaikille keski-ikäisille turkulaisille.

Arts in hospital käynnisti liikkeen

Kulttuuri- ja taidelähtöisiä menetelmiä on käytetty lasten ja nuorten parissa Suomessa jo useamman vuosikymmenen ajan. Myös taideterapia on vakiinnuttanut asemansa. Nyt toimintaa laajennetaan eri suuntiin.  Erityisesti vanhukset ja syrjäytymisvaarassa olevat on otettu taiteen piiriin.

Taiteen soveltavasta käytöstä innostuttiin laajemmassa mielessä jo 90-luvun alussa. Vuonna 1990 syntyi YK:n ja Unescon aloitteesta Arts in hospital (Taiteet sairaalassa), joka levisi myös Suomeen. Tavoitteena oli sisällyttää taide- ja kulttuuritoiminta osaksi sosiaali- ja terveydenhuoltoa.

– Tästä käynnistyi Suomessa iso liike. Hanna-Liisa Liikasen väitöskirjasta 2000-luvun taitteessa tuli eräänlainen virstanpylväs.

Vuonna 2010 alkoi opetus- ja kulttuuriministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön yhteinen toimintaohjelma, Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia (Taiku).

– Taiteen terveysvaikutuksia pohditaan koko läntisessä maailmassa paljon, mutta kyse on kuitenkin yksittäisistä tutkija- tai taiteilijaryhmistä. Meillä sen sijaan on syntynyt iso liike, ja Suomi on ainoa maa, jossa toiminta on laajentunut valtiolliseksi ohjelmaksi, Honkasalo toteaa.

Tutkimusta pitää vahvistaa

Vaikka työtä on tehty paljon, on yksi iso kysymys vielä ratkaisematta: miten taiteen ja kulttuurin terveysvaikutuksia voidaan luotettavasti ja kattavasti tutkia? Siis miten erottaa juuri näiden toimien vaikutukset muista tekijöistä ja miten ottaa huomioon pitkäaikaiset vaikutukset?

– Näitä kysymyksiä olen yrittänyt selvittää. Kaikki ne asiat, joihin kulttuurin uskotaan vaikuttavan, ovat sellaisia, että voimme olettaa näin olevan. Mutta tutkijan näkökulmasta tutkimukset ovat olleet usein puutteellisia. Oikeanlaisia mittareita on niukasti, Honkasalo sanoo.

Silti hankkeiden parissa työskentelevät ovat arvioineet työnsä onnistumista erilaisilla tutkimuksilla ja saaneet omasta näkökulmastaan selkeää näyttöä aikaiseksi.

– Hankkeista on olemassa arviointitutkimuksia, mutta hankkeisiin sisältyvä arviointi ei useinkaan täytä tieteellisen tutkimuksen kriteerejä.

Myös Taiku-toimintaohjelmassa todetaan yksiselitteisesti, että taiteella ja kulttuurilla on vaikutuksia hyvinvointiin ja terveyteen. Väitteen tukena on monia kansallisia ja ulkomaisia tutkimuksia eri tieteenaloilta. Vaikutuksia on tutkittu niin pitkien seurantatutkimusten, kyselytutkimusten kuin kliinisen lääketieteen avulla.

Ohjelmaan on koottu aiemman tutkimuksen perustella kymmenen kohdan lista kulttuurin terveysvaikutuksista. Listassa todetaan, että aktiivinen kulttuurin harrastaminen pidentää elinajanodotetta ja lisää hyvinvointia, elämänlaatua ja sosiaalista pääomaa. Kulttuuriharrastuksen myötä itsetunto ja sosiaaliset verkostot vahvistuvat. Yhtälailla se vaikuttaa myönteisesti muisti- ja aivotoimintoihin ja lisää työhyvinvointia.

Eikä Honkasalo kiistä tutkimusten tuloksia. Silti hän kaipaa varmempia menetelmiä ja mittareita sekä sellaista näyttöä, joka vakuuttaa päättäjät.

– En tarkoita, että tuloksia ei olisi saatu, mutta ne ovat kovin suhteellisia ja osin ristiriitaisiakin. Asetelmat on saatettu rakentaa niin, että saadaan toivottuja tuloksia, ja esimerkiksi poikkeavien tai negatiivisten vaikutusten analyysia ei ole tehty. Ei ole myöskään tutkittu sitä, millainen vaikutus esimerkiksi syrjäytyneiden yhteisöön on sillä, että kehitysprojekti on paikalla rajatun ajan ja sitten poistuu.

Taide pysyvästi osaksi kunnan palveluita

Seuraava kysymys kuuluu, miten soveltava taide ja kulttuuritoiminta saadaan pysyväksi osaksi kuntien sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Tällä hetkellä ongelmana kun on Honkasalon mukaan toiminnan juurtumattomuus. Monelle hoitoalan ammattilaiselle taiteen soveltava käyttö on lisäksi vierasta.

– Joissain kunnissa kulttuuritoiminta on otettu huomioon, toisissa taas ei. Toiminnan vakiinnuttaminen vaatisi uudenlaista ajattelua. Ruohonjuuritason taiteilijat ja muut toimijat voivat olla tässä avainasemassa, Honkasalo pohtii.

Ja taas ollaan saman ongelman edessä: tarvitaan vahvempaa tutkimusta.

– Tässä kuljetaan kehää. Vielä ei ole olemassa kunnan päättäjille sitovaa tietoa siitä, että näin ja näin paljon tämä toiminta lyhentää hoitoaikoja tai pienentää kuluja. Ja valitettavasti tilanne on se, että vain tällaisilla tehokkuutta korostavilla argumenteilla voidaan perustella muutoksia. Taiteen hyvinvointivaikutusten osalta mittarit ovat moniulotteisia, ja niitä täytyy kehittää. Kun saamme luotua selkeämmin vakuuttavat mittarit, niin toivottavasti tilanne muuttuu, Honkasalo toteaa.
 

Artikkelissa on käytetty lähteenä Opetusministeriön julkaisua 2010:1
Hanna-Liisa Liikanen: Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia – ehdotus toimintaohjelmaksi 2010–2014

 

Luottamusta ja luovuutta työyhteisöön

Pohjois-Karjalassa, Taiten tuottoa -hankkeessa ei taidetta viedä hoitokoteihin tai syrjäytyneiden pariin, vaan siellä keskitytään työyhteisöihin. Eri alojen työntekijät ovat päässeet toteuttamaan luovuuttaan yhdessä taiteilijoiden kanssa erilaisissa projekteissa. Tarkoituksena on ollut edistää työyhteisöjen toimivuutta ja hyvinvointia, kertoo projektipäällikkö Elli Oinonen-Edén.

– Toiminta käynnistyi muutama vuosi sitten, kun eräs yritys otti Joensuun kulttuuritoimistoon yhteyttä ja kysyi, miten työpaikalle voisi saada kulttuuria, Oinonen-Edén kertoo.

Tämän ajatuksen kehittelystä syntyi lopulta Taiten tuottoa -hanke.

Hankkeessa on koulutettu niin taiteilijoita kuin työyhteisöjen edustajia. Siinä on ollut useita pilotteja, joissa eri alojen taiteilijat ovat auttaneet työyhteisöjä toteuttamaan ideoitaan.

Mukana on insinööritoimiston tekemä fiktiivinen elokuva nimeltä Mediahyppy. Joensuun lyseon peruskoulun henkilökunta taas toteutti draamaa, ruokailua ja roolipeliä yhdistelevän ravintola-illan. Lisäksi hankkeessa on tehty muun muassa lumiveistoksia, paperimassataideteos ja lyhytelokuva.

Toiminnan vaikuttavuutta on mitattu käyttämällä Työterveyslaitoksen kehittämää kyselyä.

– Eniten työyhteisöissä on pystytty vaikuttamaan yhteisöllisyyteen, luovuuteen ja luottamukseen. Suhtautuminen johtoon ja esimiehiin on myös parantunut, Oinonen-Edén toteaa.

Hanke jatkuu aina tämän vuoden heinäkuuhun asti, mutta toisin kuin niin monet muut projektit, ei työ lopu siihen.

– Päämääränä on koko ajan ollut, että hankkeen jälkeen perustetaan pysyvä Taiten tuottoa -keskus, Oinonen-Edén sanoo.

Ja sellainen on nyt Pohjois-Karjalaan tulossa, kun projektissa mukana olevan Esittävän taiteen tila -yhdistyksen on tarkoitus käynnistää keskuksen toiminta tämän vuoden loppupuolella.

 

Vanhuksille taidetta

Kulttuurisuunnittelija Jenni Varho tekee ainutlaatuista työtä. Hän istuu Helsingissä kahden viraston välissä ja pohtii, miten kulttuuria ja taidetta voisi vahvistaa vanhustyössä. Toista kulttuurisen vanhustyön suunnittelijaa ei ole missään päin Suomea.

– Virkani on sosiaaliviraston ja kulttuuritoimen yhteinen. Kun aloitin työni vuonna 2011, sain lähteä liikkeelle puhtaalta pöydältä. Työssäni kyse on sekä vanhuksista, hoitohenkilökunnasta että taiteilijoista, Varho toteaa innostuneena.

Hän korostaa, että vanhuksilla on samanlaiset kulttuuriset oikeudet kuin meillä muillakin.

– Nuo oikeudet eivät kuitenkaan toteudu automaattisesti, sillä vanhukset eivät pääse kulttuuripalveluiden pariin yhtä helposti kuin muut. Siksi heidän oikeuksiaan pitää tukea eri ratkaisuilla.

Juuri näitä ratkaisuja ja rakenteita Varho työssään suunnittelee. Myös hoitohenkilökunnalla on kulttuurin vahvistumisessa suuri merkitys.

– Vanhustyön ammattilaisille pitää antaa oma kokemus kulttuurin merkityksestä, jotta he ymmärtävät, mistä on kyse. Siksi järjestämme heille koulutuksia, Varho kertoo.

Vanhuksille suunnattuja kulttuurihankkeita on Varhon mukaan käynnissä valtavasti.

Yksi esimerkki on Kansallisteatterin toteuttama Neuvostoliitto-näytelmäkiertue, johon on haastateltu useita vanhuksia.

Taiteen tuomisessa vanhusten arkeen ei ole kuitenkaan kyse pelkästään taiteen kokemisesta ja näkemisestä, vaan myös jostain paljon laajemmasta.

– Taiteen avulla vanhus voi toteuttaa itsemääräämisoikeuttaan ja vahvistaa omaa identiteettiään. Kun vaikka muistisairaus etenee pitkälle, niin sairastuneen ihmisen ajattelumaailmaan voi olla hyvin vaikea päästä käsiksi. Taiteen avulla se voidaan tavoittaa, Varho toteaa.

Varho on ollut mukana myös laajentamassa kulttuuri-kaveritoimintaa Helsinkiin. Tätä toimintaa ei ole suunnattu erityisesti vanhuksille, vaan kaikille, jotka kaipaavat kaveria taiderientoihin.

– Alun perin idea on lähtenyt Jyväskylästä, kun siellä mietittiin, miten voitaisiin madaltaa kynnystä tulla taidemuseoon, Varho kertoo.
Sittemmin toiminta on laajentunut ainakin Ouluun, Turkuun ja Mikkeliin.

– Tarkoituksena on, että kulttuurikaveri on fyysisenä ja henkisenä tukena sellaiselle ihmiselle, jolle esimerkiksi museoon meneminen on jostain syystä vaikeaa. Kyse on kahden ihmisen kohtaamisesta, Varho tiivistää.

 

 

Kysely

Syötkö työpaikkaruokalassa?